ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

29. joulukuuta 2016

VUOSIKATSAUS

Viime postaus kihlautumisestani nousi neljässä tunnissa blogini luetuimmaksi postaukseksi. Kahdessa päivässä sitä oli luettu kolminkertainen määrä toiseksi luetuimpaan postaukseen verrattuna. Olen mykistynyt ja imarreltu tekstin saamista lukukerroista ja eri sosiaalisissa medioissa minulle ja sulhaselleni välittyneistä onnitteluista. Kiitos! Olette ihania!

Koska vuosi alkaa olla lopuillaan, tässä postauksessa tehdään aikamatka kuluneeseen vuoteen. Kuten arvata saattaa, vuoden isoin juttu oli ehdottomasti kihlautuminen ja häävalmistelujen aloittaminen. Sen lisäksi vuodesta jää päällimmäisenä mieleen uusi opiskelupaikka sekä lukuisat reissut. Kaiken kaikkiaan vuoteen mahtui kolmetoista paikkakuntaa kahdeksassa maassa ulkomailla ja 34 ulkomailla vietettyä päivää. Suosikkikaupungeikseni nousivat Ljubljana, Edinburgh ja Sarajevo. 

Tammikuussa vaihto-opiskelusuunnitelmani Maltan yliopistossa peruuntuivat. Tuntui pahalta jumiutua jään kuorruttamaan kotimaahan, kun kaikki mitä luulin tarvitsevani oli matka maailman ääriin. Olin pääasiassa ahdistunut ja surullinen, vaikka myöhemmin ymmärsinkin, että tässä vaiheessa kotimaahan jääminen oli minulle ihan hyvä vaihtoehto. 

Tammikuussa luettu kirja: Danten Helvetti

Helmikuussa muutin uuteen asuntoon. Siellä juhlimme kämppäkaverini kanssa tupaantulijaisia ja syntymäpäiväjuhlia. Leikkasin hiukset pitkäksi polkaksi ja tein hitaasti kirjallisuuden sivuaineopintoja eteenpäin. Varmistauduin päivä päivältä enemmän siitä, että kirjallisuus on minun opiskelualani. 

Helmikuussa luettu kirja: Seija Ahavan Taivaalta tippuvat asiat

Maaliskuussa haaveilin yhä enenevässä määrin matkustamisesta ja ostimme ystäväni kanssa lentoliput Kroatiaan elokuulle. Suunnnittelimme reppureissuamme ja olo oli jo paljon parempi kuin tammikuussa. Sulamisvedet tuntuivat kuljettavan mukanaan talven raskaita ajatuksia kauas pois minusta.

Maaliskuussa luettu kirja: Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki

Huhtikuussa valmistauduin pääsykokeisiin ja tein kirjallisuuden sivuaineopintoja samanaikaisesti. Luin pääasiassa opintoihin kuuluvaa kirjallisuutta, klassikoita ja novelleja. 


Toukokuussa matkustimme poikaystäväni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomaille. Budapest oli paahtavan helteinen, kiehtova ja kaunis. Flippermuseo ja rauniobaari Szimpla Kert tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Matkalta palattuamme juhlimme ylioppilaaksi valmistunutta pikkuveljeäni. Toukokuussa olivat myös kauan odottamani pääsykokeet. 

Toukokuussa luettu kirja: Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen (yhdessä ääneen poikaystävän kanssa)


Kesäkuussa sain tiedon uudesta opiskelupaikastani. Matkustin perheeni kanssa Rukalle ja sairastuin kuumeeseen. Reissun parina viimeisenä päivänä jaksoin kuitenkin lähteä kävelemään karun kauniiseen tunturiin. Vietimme myös poikaystäväni kanssa paperiseurustelupäivää.

Heinäkuussa tein opintoja eteenpäin ja sain kirjallisuuden perusopintokokonaisuuden valmiiksi. Olin päättänyt, etten halua mennä töihin vietettyäni kolme edellistä kesää täystyöllistettynä, joten tasapainottelin kouluhommien ja levon välillä.

Heinäkuussa luettu kirja: Kjäll Westön Kangastus 38


Elokuussa vietin taianomaisen kuukauden reppureissaten ystäväni kanssa ympäri Balkania ja Italiaa. Bosnia-Herzegovinan Sarajevo ja Mostar, Slovenian Ljubljana sekä Italian Corniglia ja Manarola hurmasivat minut erityisesti. Tapasimme paljon ystävällisiä ihmisiä, näimme upeita vesiputouksia, hurmaannuimme suloisista vanhoistakaupungeista, vaikutuimme alueen historiasta, söimme paikallisia ruokia, istuimme tuntikausia linja-autossa ja kulutimme kirjojen sivuja.

Elokuussa luettu kirja: Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe



Syyskuussa minua kysyttiin vaimoksi ja minä lupauduin. Aloimme suunnitella häitämme sulhaseni kanssa. Opinnot uudet pääaineen parissa tuntuivat hyvältä. Olin onnellinen. 

Syyskuussa luettu kirja: J. K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (yhdessä ääneen poikaystävän kanssa)

Lokakuussa tein ensimmäisen soolomatkani Edinburghiin ja minusta tuntui ihan mahdottoman hyvältä ja voimaannuttavalta. Kirjoittamisen opintojen tekeminen avoimeen yliopistoon inspiroi minua kirjoittamaan harjoitustehtävien lisäksi myös muita tekstejä vapaa-ajalla. Olin niin kiireinen opiskelujuttujenkin takia, että blogi ei päivittynyt kertaakaan. Aloin työstää kandidaatintutkielmaani. 

Lokakuussa luettu kirja: Art Spiegelmanin Maus ja Maus II

Marraskuussa olin festareilla keittäjänä ruokkimassa liki kahtakymmentätuhatta festarikävijää. Juhlimme perhepiirissä kihlautumista ja isovanhempieni viisikymmenvuotishääpäivää. Menin solmuun opiskelujuttujen kanssa. Kävin äidin kanssa kirjamessuilla hamstraamassa kirjahyllyt täyteen uusia opuksia.

Marraskuussa luettu kirja: Gabriel Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys


Joulukuussa kirjoitin paljon esseitä, tein viimeiset tentit ja aloitin loman hyvillä mielin saamistani arvosanoista. Vietimme joulua sulhaseni kanssa perheeni luona, matkustimme tapaninpäivänä sulhasen isän perheen luokse ja siitä seuraavana päivänä sulhasen äidin perheen luokse. Katsoin elokuvia, täytin vatsani piparkakuilla ja joulusuklaalla, ja olin kiitollinen ihanasta perheestä, sulhasesta ja ystävistä. 

Joulukuussa luettu kirja: Zlata Filipovićin Zlatan päiväkirja

Kiitos tästä kuluneesta vuodesta teille jokaiselle, jotka olette lueskelleet tekstejäni! Kiitos kommenteistanne, ajatuksistanne ja kannustuksestanne, olette kultaa!

Nyt vetäydyn loppuvuodeksi sängynnurkkaan lukemaan joululahjakirjoja ja palaan vuodenvaihteen jälkeen. Päässäni muhii jo monta blogikirjoitusta, jotka haluaisin päästä jakamaan kanssanne. Olen myös viime päivinä työstänyt ajatusta aivan uudenlaisesta projektista, josta haluaisin jo kovasti päästä kertomaan teille, mutta jääköön sekin tammikuulle. Lempeää loppuvuotta juuri sinulle, ihana! 

18. joulukuuta 2016

KIHLOISSA



Poikaystävä kosi minua. Minä vastasin kyllä. Kapsahdin kaulaan ja annoin suukon.



Ostettiin sormukset. Kerrottiin vanhemmille ja ystäville. Varattiin juhlapaikka ja häävalokuvaaja. Kysyttiin kaasoja ja bestmanejä. Menetettiin yöunia alustavan vieraslistan äärellä. Vietettiin lähisuvun kanssa kihlajaisjuhlaa. Alettiin säästää rahaa häitä varten. Oltiin rakastuneita ja vähän villejä.



Häät on toukokuussa.

Jännittää. Tuntuu hyvältä. Ja sitten taas vähän jännittää.

Sieluni nauraa onnesta.


Meitä kuvasi veljeni Janne. Muut kuvat otin minä.

7. joulukuuta 2016

MIKSI MINÄ MATKUSTAN?



Kun minä alan haaveilla uudesta matkasta, poikaystävä katsoo minuun ja kysyy:

Mikä sinua sinne ulkomaille oikein vetää? Kun elämä on muutenkin niin kiireistä ja jatkuvaa paikasta toiseen juoksemista, etkö sinä haluaisi lomalla vain pysähtyä ja jäädä paikalleen? 

Kun minä potkin vuoteessa sänkyä syrttyyn ja vääntelehdin ahdistuneena siitä, että seuraavaa matkaa varten ei ole vielä lentolippuja varattuna, täytyy minun itsenikin kysyä:

Miksi tämä kaukokaipuu on niin voimakasta, että se tuntuu fyysisenä pahoinvointina? Mihin minä olen matkalla? Miksi minä ylipäätään matkustan? 

Kysymyksiin ei ole helppoja tai yksiselittesiä vastauksia.

Ei minulla ole aina ollut samanlaista paloa nähdä koko maailma. 10-vuotiaana oivalsin, että monet suosikkikirjani sijoittuvat Iso-Britanniaan, nummille, linnoihin ja metsäpoluille, ja Briteistä tuli päiväunieni kohde ja haaveideni satama. Kaksi vuotta oivallukseni jälkeen lähdimme äidin kanssa Lontooseen. Unohdin palasen sydämestäni Covent Gardeniin ja Charing Cross Roadin kirjakauppoihin, ja ehdin käydä Londoossa viidesti ennen kuin tajusin, että jonnekin muuallekin voisi matkustaa välillä.

Yläkoulussa luin Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallisen teoksen Eat Pray Love, jossa toimittajakirjailija lähtee vuodeksi kiertelemään maailmaa. Hän viettää ensin neljä kuukautta Italiassa syöden ja seuraavaksi neljä kuukautta Intiassa meditoiden. Lopulta hän matkustaa Indonesiaan pyrkimyksenään yhdistää Italiassa oppimansa kyvyn nauttia elämästä ja Intiassa löytämänsä sisäisen rauhan. Luettuani kirjan innostuin suunnittelemaan omaa vuoden mittaista matkaani. Ohjelmassa oli ruokaa Italiassa, rukoilua Saksassa ja kirjoittamista Iso-Britanniassa.

Matkustushaaveet kuitenkin alkoivat konkretisoitua vasta lukion päätyttyä. Arasti haaveilin välivuodesta ja mahdollisuudesta matkustaa, ja ensimmäisenä yliopistosyksynä tein viikkojen tarkkuudella suunnitelmia maailmanympärysmatkoille. Tajusin yhteyden lapsuuteeni, jolloin suosikkilastenohjelmani oli Maailman ympäri 80 päivässä. En lähtenyt maailmanympärysmatkalle, mutta matkustin Istanbuliin, Firenzeen, Berliiniin. Hullaannuin Ljubljanasta ja hurmioiduin Cornigliasta. Näin niin monta niistä paikoista, jotka olin kuvitellut kotisohvalla unelmiin kastettu kirja kädessäni.

Kun mietin, mikä matkustelussa minua kiehtoo, on myönnettävä, että minua ajaa maailmalle voimakas halu nähdä ne kaikki paikat, joista olen lukenut tai joita olen nähnyt elokuvissa. Tarinat eivät enää riitä, haluan kokea seikkailun omissa sormenpäissäni, nähdä omin silmin ne nummet joilla Viisikko söi eväitään ja kukkulat, joilla Frodo ja kumppanit vaelsivat mahtisormus mukanaan. Ylipäätään matkustelussa minua kiehtoo uniikeissa miljöissä vieraileminen, erilaiset luonnonpuistot, kaupungit ja aavikkomaisemat. Minua kiehtoo myös vieraiden paikkojen paikalliskulttuurit, ruoka sekä erilaiset tavat ja uskomukset.

Toisaalta matkustaminen on loputon inspiraation lähde omalle itseilmaisulle. Jokainen kohtaaminen, jokainen paikka jonka näen, jokainen koettu hetki on innoitusta teksteilleni ja valokuvilleni. Rakastan myös tarinoita, joita kuulen tapaamiltani ihmisiltä: tarinoita matkustamisesta ja päiväunista, toisaalta tarinoita rikotuista ihmisenkuorista, sodasta, sorrosta ja kivusta. Jokaisen tarinan kautta olen oppinut jotakin lisää ihmisistä, elämästä tai unelmista.

Matkustaminen avaa silmät uusille näkökulmille, ja antaa historialle kontekstin ja tapahtumapaikat. Olen oppinut reissatessani historiasta paljon enemmän ja aidompia asioita kuin koulussa pänttäämällä. Ennen kuin matkustin Sarajevoon, en ollut edes kuullut Bosniassa Jugoslavian hajoamissotien aikana tapahtuneista etnisistä puhdistuksista, vaikka kyseessä on suurin Euroopassa tapahtunut kansanmurha sitten holokaustin. Berliinin muurin aikaiset ihmiskohtalot ja elämä DDR:ssä konkretisoituivat vasta, kun vierailin Berliinissä muurin muistomerkkimuseossa. Opin Istanbulissa turkkilaisesta mediamaisemasta, sananvapaudesta ja sensuurista, ja Begradissa oivalsin Putin-fanipaitoja turistikaupoissa nähdessäni, että jotkut oikeasti pitävät Venäjän presidenttiä ihailtavana ihmisenä.


Matkustaminen liittyy myös identiteettiini ja ihanneminääni. Ihailen ihmisiä, jotka matkustelevat paljon, ja itsekin haluaisin olla ihminen, joka matkustelee runsaasti. Matkustelevat ihmiset ovat silmissäni itsenäisiä ja rohkeita persoonia, jotka taistelevat unelmistaan ja pitävät niistä kiinni. Minä haluan olla samanlainen. Uskon myös, että matkustaessa oppii itsenäisemmäksi ja oivaltaa sen, että kommunikaatio on pääasiassa kaikkea muuta paitsi sanoja.

Minulle matkalle lähteminen on lepoa. Matkustaminen on välillä rankkaa, mutta se on myös pakkolomaa arjesta. Se on sitä, kun ei yksinkertaisesti pysty kerryttämään suunnattomia tiskivuoria keittiöön, kun hostellilla astiat on pestävä heti pois toisten reissaajien tieltä. Se on sitä, kun ei tarvitse ajatella opiskeluasioita ja ympärillä ei ole materian hälinää, joka tukehduttaa minut aina kotona. Jo pelkkä uuteen ympäristöön pääseminen irrottaa tavanomaisista huolenaiheista.

En ole vielä matkustanut maapallon ympäri. Silti vähä vähältä varovasti kokeilen, kannatteleeko maailma, jos kuljen sillä varpaillani. Kaukokaipuu puristaa kehoani ja loppujen lopuksi huomaan etten osaa vastata omaan kysymykseeni siitä, miksi sieluni tuntuu levottomalta, kun olen jumissa kotimaassa. On monia syitä, miksi koen matkustamisen inspiroivaksi ja mielekkääksi, mutta loppujen lopuksi kuitenkin tuntuu siltä, että matkustamisella on itseisarvo. Minä matkustan matkustamisen vuoksi.

13. marraskuuta 2016

SOOLOMATKAILIJAN ENSIASKELEET


Lokakuussa minä vihdoin tein sen: soolomatkan. Sen, josta olen unelmoinut jo monta vuotta, kerännyt rohkeutta ja kartuttanut unelmia. Vietin ihanat ja ihmeelliset neljä päivää Edinburghissa, Skotlannissa, ja maistelin vapauden kudelmia kieleni päällä. Hukutin päiväni rauhallisiin kävelyretkiin, ilmaisiin museoihin, valokuviin sekä vänkyräisiin kirjaimiin muistikirjojen sivuilla. Minä hengitin ideoita ja ihastuin kaikkeen näkemääni.

Virkkasin ympärilleni kotelon ja suljin muun maailman ympäriltäni pois. Vaikka jotkut ihmiset kuulemma matkustavat yksin, jotta voisivat tutustua uusiin ihmisiin ennakkoluulottomammin, minä käperryin uinumaan mietteisiini, enkä aloittanut keskustelua kenenkään kanssa. Ainoan pidemmän keskustelun kävin hostellillani supersymppiksen Shetlanninsaarilta kotoisin olevan noin 60-vuotiaan miehen kanssa (puheenaiheinamme brexit ja J.K.Rowlingin menestystarina). Miehen aksentti oli paksu kuin ikiroudan valtaaman pohjoisen männyt, mutta hymyllä tilkitsin umpeen nekin osat keskustelusta, jotka jäivät käsittämättä.

Reissussa rakastuin siihen, miten sain elää oman sisäisen aikakäsitykseni mukaan. Sain unohtua penkeille istumaan, sain kirjoittaa ajatukset muistiin ja sain ottaa juuri niin monta valokuvaa kuin halusin. Sain olla hiljaa silloin kun huvitti, eikä tarvinnut sopeutua toisen ihmisen rytmeihin ja tarpeisiin. Vaikken olekaan matkannut tähän asti kovin vaativien persoonien kanssa, oman mielen mukaan liikkuminen oli loputtoman virkistävää. Lisäksi minulla oli pitkästä aikaa niin paljon omaa aikaa, etten joinakin aamuina meinannut malttaa lähteä hostellilta lainkaan: hullaannuin aamiaispöydässä istumisesta muistivihkoni kanssa, rauhallisesti taustalla soivasta hetkestä, paperille mustekynästä pörränneistä sanoista.

Uskaltauduin jopa ravintolaan syömään, vaikka alunperin kammoksuin ajatusta yksin syömisestä. Kenenkään silmistä ei kuitenkaan tippunut säälinmurusia, kun asettauduin pöytääni yksinäni ja minä karkotin kiusaantumisen ajatuksen mielestäni. Niinpä sain herkkuaterian, viinilasin ja lounashetken seesteisyyden seuranani vain paperinohuiden tarinoiden sivut ja ajatusteni sokkeloiset kadut. Ja minä nautin siitä kaikesta niin loputtomasti!

Yksin matkustamisen tunne oli huumaavan voimaannuttava. Oli minulla reissussa ikävä poikaystävää ja muitakin läheisiä, enkä usko, että hylkään muiden kanssa matkustamista kokonaan, sillä ystävän kanssa matkustaessa koen olevani rohkeampi ja ennakkoluulottomampi ja innostun hullummista mahdollisuuksista. Yksin matkustaminen on kuitenkin erilaista. Se avaa uudenlaisia mahdollisuuksia itsepohdiskeluun ja inspiroitumiseen ja päämärättömään vaelteluun. Reissusta minulle jäikin ennen kaikkea repullinen uusia unelmia, muistikirjallinen oivalluksia ja ihan mahdottoman vahva olo!

7. marraskuuta 2016

TÄMÄ SYKSY


Syksy notkistaa siipensä ja lentää vatsalleni istumaan. Se on tässä ja nyt ja heti ja kohta, ja sitten se taipuu pakkaseksi, muuttuu, kasvaa, levenee, pörhistelee sulkiaan. Talvea tihkuu jo taivaalta pieninä palasina, ja aamuisin hengitän lohikäärmeenä höyryä bussipysäkeillä. Istun paikoillani enkä ymmärrä ajan kulkua.

Koulutehtävät kasaantuvat pinoiksi mielen nurkkiin, pölypallot jalkakäytäville ja tiskit todellisuuden rajapinnoille. Kulutan päiväni lukemalla tutkimuksia fantasiakirjallisuuden naiskuvista, matkustamalla yksin ulkomaille ensimmäistä kertaa ikinä ja käpertymällä poikaystävän syleilyyn lukemaan ääneen kuvakirjoja. Teen soittolistoja joululauluista, kuuntelen kellon tikitystä hiljaisessa huoneessa, enkä voi käsittää, kuinka onnellinen olen juuri nyt.

Onnen keskellä poden huonoa omaatuntoa vanhojen päiväkirjojen äärellä. Niiden rivit ovat täynnä tekstiä siitä, kuinka en halua, että välit tähän ja tähän ihmiseen kylmenevät. Viisi vuotta myöhemmin tiedän, että kyllähän ne kylmenivät. Maailma heitti eri suuntiin ja kukaan ei jaksanut ottaa yhteyttä, sopia tapaamista vieraan kaupungin vieraille kaduille tai lähettää postikorttia maailman toiselta puolelta.

Sitäkin kiitollisempi olen ollut niistä ystävistä, joiden kanssa voi aina vain jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisestä keskustelusta olisi kulunut yli vuosi. Ja niistä uusista, joita en vielä tunne hyvin, mutta jotka tuntuvat sukulaissieluilta jo ensimmäisistä keskusteluista lähtien.


Tämä syksy on ollut täynnä vinoja sanoja papereilla. Esseitä, runoja, romaaneja, lyriikkaa ja kirjoitusharjoituksia. Olen antanut virkkeiden kohota pullataikinan tavoin, keinuttanut tarinoita sylissäni kuin hiljaa uinuvaa lasta.

Innostuin uudestaan vanhasta romaaniaihiosta, mutta jumituin suunnitteluvaiheeseen. Harmistuin, kun koulutehtävät täyttivät kalenterin ja välillä on vaan pakolla tehtävä raivausurakoitsijan töitä, siirrettävä kaikki muu syrjään ja otettava hetki aikaa sanakudelmien punomiselle.  Turhauttaa, kun kaikelle muulle meinaa päivistä löytyä aikaa, mutta kirjoittaminen syrjäytyy kiireiden alle.


Kun heräsin eilen tai tänään aamulla, kevyt puuterilumi oli kuorruttanut pihamaan lehdet. Aloin kirjoittaa esseetä fantasiakirjallisuudentutkimuksesta, autoin poikaystävää hankkiutumaan eroon tiskivuorista. Kuuntelin joululaulun ja totesin, että siinä meni tämäkin syksy. Kuin kylmä puhuri, joka puhaltaa kaiken jäädyksiin, niin minäkin jähmetyn hetkeen ja jään taas uudelleen kiinni kellon tikitykseen, piparkakku-unelmiin ja lumienkeleihin.

29. syyskuuta 2016

FIILIKSIÄ BALKANIN JA ITALIAN REPPUREISSUSTA



On kulunut tasan kuukausi kotiinpaluusta. Yliopistoarki ja flunssa ovat heitelleet minua ympäriinsä. Olen viettänyt monta pimeää syysiltaa poikaystävän kainalossa Harry Potter -elokuvia katsellen. Syksy tuoksuu maailmankaikkeudelta ja maanantaina minä lähden taas reissuun – tällä kertaa Edinburghiin ja aivan yksin. Pikku hiljaa käyn läpi reissukuvia ja uppoudun haaveisiin. Matkapostausten sarja alkaa nopealla kertauksella siitä, missä kaikkialla reppureissasinkaan elokuussa ja millaiset fiilikset reissukohteista jäi.


Dubrovnik, Kroatia

Turistien massat runnovat meitä kaupungin puolelta toiselle. Vanhakaupunki lumoaa ja merivesi on ihanan lämmintä. Lokrum-saarella on loputtoman viehättävä tunnelma, mutta elokuun alussa heinäsirkat ovat heränneet ja sirittävät korvamme puhki. On henkeäsalpaavan kaunista, mutta täällä on oivallettu, miten Game of Thrones kaupallistetaan matkailijoille, ja kaikki maksaa kauheasti.


Mostar, Bosnia-Herzegovina

Sota on läsnä talojen seiniin iskeytyneissä luotien rei'issä. Kaikki on vähän nurinkurin. Lumoudun. Arkkitehtuurissa näkyy turkkilaisvaikutukset. Kulttuuri on idän ja lännen fuusio. Mostar hehkuu kauneuttaan. Hostellin omistaja kierrättää meitä Mostarin lumoavissa lähikaupungeissakin. Kaikkialla on niin loputtoman nättiä. Kuoren alla ammottaa ruma pala historiaa.


Sarajevo, Bosnia-Herzegovina

Sarajevo on itämaisten turkkilaisvaikutteiden ja keskieuroopan kermakakkutalojen lapsi. Me saavumme elokuvafestivaalin aikaan ja päädymme ulkoilmaelokuviin. Sarajevo rönsyilee joka puolelle, kurkottaa sormiaan ja nappailee palasia niin käsittämättömän monista historian hetkistä. Koskettavimman hetket koemme sotavalokuvamuseossa, missä me molemmat itkemme julmaa menneisyyttä.


Belgrad, Serbia

Hostellilla saksalainen moottoripyörämatkaaja kokkaa meille lohikastiketta. Katutaiteilijat ja -tanssijat valtaavat öisen kävelykadun. Belgradin linnake on auringonlaskun aikaan lempeä ja hellä. Maan Venäjä-myönteisyys on läsnä jokaisessa turistikaupassa, jossa myydään Putinin naamalla varustettuja paitoja, ja hämmennymme hieman. Kaupunki on omalla ränsistyneellä tavallaan loputtoman kiehtova ja kaunis.


Zagreb, Kroatia

Meillä on kaksi päivää aikaa viettää Zagrebissa, mutta toisena niistä iskee reissun puolivälin kriisi ja poikaystäväikävä. Kökötämme siis vain hostellilla ja murjotamme. Onneksi olotila lähtee pois kunnon yöunilla. Kun ikävä on poissa, Zagrebkin on loputtoman valloittava. Vanhankaupungin historia avautuu opastetulla kävelykierroksella ja paikallinen ruoka strukli sulattaa sydämet. Museum of Broken Relationships, jossa vierailemme, on konseptina vailla vertaa.


Plitvice, Kroatia

Plitvicen luonnonpuiston vesi näyttää esanssiselta mehutiivisteeltä: se on niin turkoosia, ettei sitä meinaa käsittää todelliseksi. Minusta tuntuu siltä, kuin olisin astunut sisälle satukirjaan. Vesiputousten alle tekisi mieli sukeltaa, mutta se on kiellettyä. Vaelluspäivän päätteeksi jaloissa polttelevat isot rakot.


Ljubljana, Slovenia

Ljubljana on lempeä hipsteriurbaanihippikaupunki ja se tuntuu heti omalta. Kävelemme kaduilla, käymme syömässä jousiorkesterin säestyksellä, löydämme loputtomasti ihania pikkukauppoja ja hullaannumme saippuakuplista, joita katutaiteilijat taikovat ilmaan vanhankaupungin kaduilla. Ljubljanan linnan tornista näkee jopa kolmasosan Sloveniaa. Tähän kaupunkiin voisin kuvitella itseni asumaan!


Venetsia, Italia

Kanaalit ovat kauniita auringonlaskun aikaan. Saavumme illalla, yövymme leirintäalueella ja lähdemme seuraavana aamuna. Loppujen lopuksi meillä on ainoastaan tunti aikaa kierrellä kaupungissa rinkat selässä. Siinäkin ajassa ehti tajuta, että onhan se Venetsia vaan hurjan nätti.


Cinque Terre, Italia

Satumaisen nätti luonnonpuisto. Pikkukyliä ja kapeita kujia, vieri viereen sijoiteltuja karkkitaloja. Kolmen tunnin vaellus vuorten rinteillä, mereen laskenut tulisena hehkuva aurinko. Viiniviljelyksien keskellä vietetyt päivät ovat muutamat reissun ikimuistoisimmista.


Rooma, Italia

Katakombien hyytävä viileys iholla. Hautakammioiden tyhjyys, kolkkoina ammottavat kolot seinissä. Trasteveren iltainen lempeys, haikeana lähestyvä kotiinpaluu. Viimeiset matkamuistot, viimeinen pasta-annos, viimeinen ilta reissussa.

Kotona sataa vettä. Onneksi poikaystävä on vastassa bussiasemalla, kun pääsen Jyväskylään, ja halaa minut kiinni kotimaahan. Kasvatan hitaasti juuria arkeen. Suomikin näyttää parhaat puolensa, sillä aurinko kultaa pian puut ja kirpeä syystuuli silittelee tukkaa. Opiskelen kirjoittamista ja tuskastun fonetiikan luennolla. Juuri nyt on aika hyvä olla juuri tässä.

P.S. Unelmannuppuja on nyt myös facebookissa! Mikäli haluat uusimmat blogipäivitykset suoraan etusivullesi, napsautapa tästä ja käy tykkäämässä!

5. syyskuuta 2016

PALUU MIKÄ-MIKÄ-MAASTA



Aika pysähtyi kuukaudeksi. Minä lensin läpi tähtitaivaiden ja sukelsin maailmojen ääriin ja kiisin läpi uinuvan Balkanin. Minä näin auringonlaskun Venetsian kanaalien yllä ja vierailin Sarajevon filmifestivaaleilla. Nukuin yhden kuumeisen yön Mostarissa, annoin yöjunan kuljettaa itseni Belgradista Zagrebiin, vaelsin Cinque Terren luonnonpuiston vuoristopolkuja viiniviljelmien keskellä ja nauroin päin valtavaa merta. Minä kasvoin ja en kasvanut. Jämähdin paikoilleni ja liikuin eteen päin tuhansia vuosia. Minä kuulin tarinoita unelmista ja rikotuista ihmisistä ja sodan runtelemista elämistä. Minä elin tässä ja silloin ja nyt ja aina. 

Aika pysähtyi kuukaudeksi. Eikä kuitenkaan pysähtynyt. 

Sen huomasi kasvavista kynsistä, palavasta ihosta ja vatsanpohjalle möykyksi kerääntyvästä ikävästä. 

Olisi niin paljon kerrottavaa. Niin vähän aikaa kertoa. 

On ikuisuus siitä, kun minä viimeksi olin Suomessa. Ja on ikuisuus siitä kun minä olin matkalla. 

Viikon verran olen hapuillut kylmää arkea, hyytävää syystihkua ja pehmeinä pimeneviä iltoja. Olen yrittänyt saada otetta lahnauspäivistä, poikaystävän kanssa istutusta iltapäivästä ja limsalla varustetuista pelihetkistä. Olen ollut käsittämättömän onnellinen, tuntenut autuasta sulaa puhdasta rakkautta ja töpsötellyt ympäriinsä vaaleanpunaisissa villasukissa. 

Nyt on edessä syksy. Torstaina alkoi yliopiston orientaatioviikko ja minä sairastuin flunssaan (taas). Olisi niin paljon tehtävää. Minulle sanottiin, että tänä vuonna opinnoissa on edessä kandidaatintutkielma. Minulle sanottiin, että tässä ovat uudet opiskelutoverisi – tutustukaa. Minulle sanottiin, että tässä olisi ohjelmaa jokaiselle päivälle jokaiselle tunnille jokaiselle minuutille jokaiselle sekuntille aina läpi koko pitkän talven ja kuulaan kirpeän kevään. 

Voi kun ajan voisi taas pysäyttää. Käpertyä poikaystävän kainaloon ja uinua talviunta kuin pieni vene Jyväsjärven tammikuisessa satamassa. Olla vain hiljaa – nauttia ja jäädä.

Kunnes on taas aika lähteä. 

15. elokuuta 2016

NELJÄ VINKKIÄ FUKSISYKSYYN




Minulta toivottiin postausta, jossa pohditaan yliopiston alkua, sitä mitä ensimmäisinä päivinä tapahtuu ja mitä niinä hetkinä pyörii päässä. Tähän postaukseen olen siis koonnut muutaman vinkin fuksisyksyyn liittyen ja toisaalta pohdin myös sitä, mitä ensimmäisinä päivinä tapahtuu. Olen käynyt fuksikuviot läpi jo kaksi vuotta sitten, ja tänä syksynä olen fuksi uudelleen. Seuraavat vinkit ovat siis aivan yhtä lailla itselleni kuin kaikille muillekin fuksisyksyään aloitteleville.

1 | Puhu kaikille. Tutustu ihmisiin. Ensimmäiset päivät ovat ensimmäisiä kaikille, ja kaikki haluavat tutustua uusiin ihmisiin. Kaikkia jännittää. Kaikki pohtivat sitä, löytävätkö ystäviä. Kaikki haluavat saada ystäviä. Älä siis mieti turhaan sitä, millaisen ensivaikutelman annat itsestäsi, vaan heittäydy ja tutustu!

2 | Tee omien voimavarojen mukaan. Ensimmäiset viikot ovat täynnä ohjelmaa: on orientaatiota ja iltahippoja. Välillä kuitenkin saattaa tarvita omaa oikaa. Ota sitä. Yliopistosta eivät tapahtumat lopu, vaan niitä järjestetään jatkuvasti ja koko ajan ja ympäri vuotta. Aina tulee uusia tapahtumia ja uusia kohtaamisia. Jotakin on toisinaan ihan ookoo jättää välistä.

3 | Älä huoli: kaikki muut tietävät yhtä vähän kuin sinä. Ensimmäisinä päivinä saattaa tuntua hämmentyneeltä. Informaatiota on liikaa, eikä mistään meinaa saada tolkkua. Lukiossa kukaan ei ole kertonut, mitä yliopisto-opiskelu käytännössä on, eikä kukaan kerro sitä yliopistossakaan ensimmäisenä päivänä. Älä anna tietämättömyyden haitata, vaan nauti siitä, että orientaatioviikolla ei vielä tarvitse huolehtia opiskelemisesta!

4 | Osallistu. Lähde mukaan yliopistoliikunnan tunneille, ainejärjestötoimintaan, illanistujaisiin, partioon, kuoroon, sumopainiin, lukupiiriin, piknikeille, seurakuntaan, opiskelukavereiden kanssa elokuviin tai teelle. Opiskelijaelämässä suuri merkitys on yhdessä tekemisellä ja hengailemisella. Ole aidosti oma itsesi ja kutsu ihmisiä tekemään kanssasi niitä asioita, joista sinä pidät. Itse haaveilen lukupiirin löytämisestä ja urasta ainejärjestöaktiivina.

Mitä tapahtuu käytännössä, kun yliopisto alkaa?

Ensimmäisinä päivinä painopiste on perehdytyksessä: käydään läpi sitä, millainen on uusi kotikaupunki, mistä löytyy lukuvuositarra opiskelijakorttiin ja miten opiskelijaruokailu toimii. On avajaismessuja, rehtorin tervetulotoivotusta, kirjaston tiedonhakuinfoa, opintotuki-infoa ja laitoksen henkilökunnan esittäytymisiä. Pää saattaa olla pyörällä, päivät liimautuvat toisiinsa kiinni ja kaikki informaatio muuttuu puuroksi pään sisällä. Tuutorit pitävät kuitenkin hyvää huolta, eikä porukasta pääse eksymään, ja heiltä voi aina kysyä, mikäli kaikki tuntuu yksinkertaisesti liian sekavalta. Erilaisia juhlia ja bileitä on paljon, mutta niistä en oikeastaan tiedä sen enempää, koska ne eivät oikeastaan ole minun juttuni, ja skippasin ne aika täysin kaksi vuotta sitten.

Vasta, kun kaikki info on käyty läpi ja tuutoreiden kanssa on mietitty, mitä opintoja kannattaa tehdä ensimmäisenä vuonna, alkavat kurssit ja luennot. Orientaation aikana itselläni oli ainakin vielä täysin hämärän peitossa se, mitä tuleva opiskelu tulee pitämään sisällään. Älä kuitenkaan huoli siitä. Kaikki selviää aikanaan!

Mitä fuksin päässä liikkuu yliopiston alkaessa? 

Kaikki on uutta ja outoa. Uuteen opiskelumuotoon totuttautuminen vie aikansa, ympärillä on vain uusia ihmisiä, kaupunki on kummallinen eikä missään tunnu olevan mitään tolkkua. On ihan normaalia, että kaikki tuntuu aluksi hurjalta ja elämä kaoottiselta. Toisaalta kaikki saattaa tuntua ihan tajuttoman mahtavalta, koska sitä se onkin: hei sä oot yliopistossa ja se on ihan supersiistiä! Silti on ihan okei ikävöidä välillä äitiä ja isää, lukion matikantunteja ja turvallista lähikirjastoa lapsuudenkaupungissa.

Millaisia muistikuvia muilla fuksisyksyn kokeneilla on ensimmäisistä päivistä? Entä miltä teistä uusista fukseista yliopiston aloittaminen tuntuu? 

Jos haluat lukea, miltä tuntui muuttaa pois kotoa kaksi vuotta sitten, lue postaus Viimeinen ilta kotona. (Luin tämän itse nyt, ja mua alkoi itkettää!)

Jos haluat tietää, mitä pyöri päässä ensimmäisen yliopistopäivän jälkeen kaksi vuotta sitten, lue postaus Ensimmäinen päivä yliopistossa.

Jos olet tulossa Jyväskylään opiskelemaan, lukaise vielä läpi postaus Miksi opiskelemaan Jyväskylään? todetaksesi, että olet tullut oikeaan kaupunkiin!

11. elokuuta 2016

5 x ELOKUINEN KIRJAVINKKI


Reppureissun kirjavalikoiman valitseminen oli vaikea tehtävä. Päädyimme ottamaan matkalle mukaan neljä pokkaria, joita minä ja matkakumppanini emme kumpikaan olleet lukeneet. Mukaan lähti Pulizer-palkittu Kaikki se valo jota emme näe, Kjäll Westön Leijat Helsingin yllä, Alice Munron Kerjäläistyttö sekä Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Näitä kirjoja en vielä voi suositella, vaikka vaikuttavatkin lupaavilta. Tässä on kuitenkin muutama satunnainen teos, joista olen vuosien varrella nauttinut. Jos joku vaikka löytäisi näistä inspiraatiota syyslukemistoonsa!

Arman Alizad & Meeri Koutaniemi: Riisuttu Suomi (2015)

Alizad on haastatellut ja Koutaniemi kuvannut suomalaisia ihmisiä. Kirja on vastinpareja täynnä: poliisi ja moottoripyöräjengiläinen, saattohoidettava ja hoitaja, seksityöläinen ja seksin ostaja, huumeiden myyjä ja niiden ostaja. Jokaisen tarina kerrotaan koruttomasti, kaunistelematta. Teksti ja kuvat muodostavat käsittämättömän mielenkiintoisen kattauksen ihmiskohtaloista, joista ei usein pääse kuulemaan yhtä suorasukaisesti ja sensuroimatta.


Cornelia Funke: Mustesydän (2003)

Kun Meggien isä, Mo Folchart lukee ääneen, kirjojen hahmot hyppäävät ulos romaaneista meidän maailmaamme. Samanaikaisesti jotakin meidän maailmaamme kuuluvaa siirtyy kirjaan. Monta vuotta sitten Mo luki Meggien äidin vahingossa sisälle kirjaan. Romaanista meidän maailmaamme pomppasi kirjan pääpahis kätyreineen. Kirja kirjoista, lukemisesta ja tarinoista. Kunnon vanhanaikainen seikkailu, josta ei puutu mielenkiintoisia sivuhenkilöitä eikä kaunista kerrontaa.

Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi (1943)

Hurmaava tarina lentäjästä, joka lentokoneensa rikki menemisen jälkeen joutuu jäämään autiomaahan korjaamaan konettaan. Autiomaassa hän kohtaa Pikku Prinssin, mystisen pienen pojan, joka on lähtenyt kotoaan tähdeltä B612, koska on yksinäinen. Sadunomainen tarina ystävyydestä. Kauniita lauseita, oivaltavaa filosofiaa. Kirjailijan omakohtaisen kokemuksen inspiroima: kirjailija haaksirikkoutui Saharan autiomaahan lentokoneensa kanssa vuonna 1935.



Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (2015)

Saarella, jossa riehuvat tulvat, asuu kutoja nimeltä Eliana. Hänen asuinkortteleistaan löydetään tyttö, jonka kieli on leikattu pois, ja jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Dystopianomaisessa yhteiskunnassa naiset eivät osaa lukea ja kaikkialla tuntuu olevan loputtomia valheita ja salaisuuksia. Itärannan rikkaat kielikuvat huokuvat pehmeyttä. Kirjailija rakentaa hienovaraisilla vedoilla lukijan silmien eteen hyytävän mutta herkän maailman.

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (2006)

Margaret Lea työskentelee antikvariaatista ja kirjoittaa harrastuksenaan elämäkertoja kuolleista, unohdetuista kirjailijoista. Vanha, menestynyt ja mystinen kirjailija Vida Winter on kertonut elämästään lehdistölle aina erilaisen tarinan. Nyt hän kuitenkin pyytää Margaretia kirjoittamaan oman elämäkertansa. Margaret sotkeutuu merkilliseen tarinaan, joka ei päästä kuulijaansa helpolla. Lopulta jää vain kysymys: mikä on totta ja mikä kirjailijan sepitettä. Setterfieldin esikoisteos on vangitseva, karu ja koskettava. Sanat herättävät eroon kertomuksen, joka kasvaa varjoiksi lukijansa ympärille, eikä päästä irti.

Oletteko lukeneet näitä kirjoja? Minkä kirjojen lukemisesta te olette nauttineet viime aikoina? 

Lue myös aiempi postaus: 5 x sadepäivän leffavinkki