FIILIKSIÄ BALKANIN JA ITALIAN REPPUREISSUSTA

On kulunut tasan kuukausi kotiinpaluusta. Yliopistoarki ja flunssa ovat heitelleet minua ympäriinsä. Olen viettänyt monta pimeää syysiltaa poikaystävän kainalossa Harry Potter -elokuvia katsellen. Syksy tuoksuu maailmankaikkeudelta ja maanantaina minä lähden taas reissuun – tällä kertaa Edinburghiin ja aivan yksin. Pikku hiljaa käyn läpi reissukuvia ja uppoudun haaveisiin. Matkapostausten sarja alkaa nopealla kertauksella siitä, missä kaikkialla reppureissasinkaan elokuussa ja millaiset fiilikset reissukohteista jäi.

Dubrovnik, Kroatia

Turistien massat runnovat meitä kaupungin puolelta toiselle. Vanhakaupunki lumoaa ja merivesi on ihanan lämmintä. Lokrum-saarella on loputtoman viehättävä tunnelma, mutta elokuun alussa heinäsirkat ovat heränneet ja sirittävät korvamme puhki. On henkeäsalpaavan kaunista, mutta täällä on oivallettu, miten Game of Thrones kaupallistetaan matkailijoille, ja kaikki maksaa kauheasti.

Mostar, Bosnia-Herzegovina

Sota on läsnä talojen seiniin iskeytyneissä luotien rei'issä. Kaikki on vähän nurinkurin. Lumoudun. Arkkitehtuurissa näkyy turkkilaisvaikutukset. Kulttuuri on idän ja lännen fuusio. Mostar hehkuu kauneuttaan. Hostellin omistaja kierrättää meitä Mostarin lumoavissa lähikaupungeissakin. Kaikkialla on niin loputtoman nättiä. Kuoren alla ammottaa ruma pala historiaa.

Sarajevo, Bosnia-Herzegovina

Sarajevo on itämaisten turkkilaisvaikutteiden ja keskieuroopan kermakakkutalojen lapsi. Me saavumme elokuvafestivaalin aikaan ja päädymme ulkoilmaelokuviin. Sarajevo rönsyilee joka puolelle, kurkottaa sormiaan ja nappailee palasia niin käsittämättömän monista historian hetkistä. Koskettavimman hetket koemme sotavalokuvamuseossa, missä me molemmat itkemme julmaa menneisyyttä.

Belgrad, Serbia

Hostellilla saksalainen moottoripyörämatkaaja kokkaa meille lohikastiketta. Katutaiteilijat ja -tanssijat valtaavat öisen kävelykadun. Belgradin linnake on auringonlaskun aikaan lempeä ja hellä. Maan Venäjä-myönteisyys on läsnä jokaisessa turistikaupassa, jossa myydään Putinin naamalla varustettuja paitoja, ja hämmennymme hieman. Kaupunki on omalla ränsistyneellä tavallaan loputtoman kiehtova ja kaunis.

Zagreb, Kroatia

Meillä on kaksi päivää aikaa viettää Zagrebissa, mutta toisena niistä iskee reissun puolivälin kriisi ja poikaystäväikävä. Kökötämme siis vain hostellilla ja murjotamme. Onneksi olotila lähtee pois kunnon yöunilla. Kun ikävä on poissa, Zagrebkin on loputtoman valloittava. Vanhankaupungin historia avautuu opastetulla kävelykierroksella ja paikallinen ruoka strukli sulattaa sydämet. Museum of Broken Relationships, jossa vierailemme, on konseptina vailla vertaa.

Plitvice, Kroatia

Plitvicen luonnonpuiston vesi näyttää esanssiselta mehutiivisteeltä: se on niin turkoosia, ettei sitä meinaa käsittää todelliseksi. Minusta tuntuu siltä, kuin olisin astunut sisälle satukirjaan. Vesiputousten alle tekisi mieli sukeltaa, mutta se on kiellettyä. Vaelluspäivän päätteeksi jaloissa polttelevat isot rakot.

Ljubljana, Slovenia

Ljubljana on lempeä hipsteriurbaanihippikaupunki ja se tuntuu heti omalta. Kävelemme kaduilla, käymme syömässä jousiorkesterin säestyksellä, löydämme loputtomasti ihania pikkukauppoja ja hullaannumme saippuakuplista, joita katutaiteilijat taikovat ilmaan vanhankaupungin kaduilla. Ljubljanan linnan tornista näkee jopa kolmasosan Sloveniaa. Tähän kaupunkiin voisin kuvitella itseni asumaan!

Venetsia, Italia

Kanaalit ovat kauniita auringonlaskun aikaan. Saavumme illalla, yövymme leirintäalueella ja lähdemme seuraavana aamuna. Loppujen lopuksi meillä on ainoastaan tunti aikaa kierrellä kaupungissa rinkat selässä. Siinäkin ajassa ehti tajuta, että onhan se Venetsia vaan hurjan nätti.

Cinque Terre, Italia

Satumaisen nätti luonnonpuisto. Pikkukyliä ja kapeita kujia, vieri viereen sijoiteltuja karkkitaloja. Kolmen tunnin vaellus vuorten rinteillä, mereen laskenut tulisena hehkuva aurinko. Viiniviljelyksien keskellä vietetyt päivät ovat muutamat reissun ikimuistoisimmista.

Rooma, Italia

Katakombien hyytävä viileys iholla. Hautakammioiden tyhjyys, kolkkoina ammottavat kolot seinissä. Trasteveren iltainen lempeys, haikeana lähestyvä kotiinpaluu. Viimeiset matkamuistot, viimeinen pasta-annos, viimeinen ilta reissussa.

Kotona sataa vettä. Onneksi poikaystävä on vastassa bussiasemalla, kun pääsen Jyväskylään, ja halaa minut kiinni kotimaahan. Kasvatan hitaasti juuria arkeen. Suomikin näyttää parhaat puolensa, sillä aurinko kultaa pian puut ja kirpeä syystuuli silittelee tukkaa. Opiskelen kirjoittamista ja tuskastun fonetiikan luennolla. Juuri nyt on aika hyvä olla juuri tässä.

P.S. Unelmannuppuja on nyt myös facebookissa! Mikäli haluat uusimmat blogipäivitykset suoraan etusivullesi, napsautapa tästä ja käy tykkäämässä!

PALUU MIKÄ-MIKÄ-MAASTA

Aika pysähtyi kuukaudeksi. Minä lensin läpi tähtitaivaiden ja sukelsin maailmojen ääriin ja kiisin läpi uinuvan Balkanin. Minä näin auringonlaskun Venetsian kanaalien yllä ja vierailin Sarajevon filmifestivaaleilla. Nukuin yhden kuumeisen yön Mostarissa, annoin yöjunan kuljettaa itseni Belgradista Zagrebiin, vaelsin Cinque Terren luonnonpuiston vuoristopolkuja viiniviljelmien keskellä ja nauroin päin valtavaa merta. Minä kasvoin ja en kasvanut. Jämähdin paikoilleni ja liikuin eteen päin tuhansia vuosia. Minä kuulin tarinoita unelmista ja rikotuista ihmisistä ja sodan runtelemista elämistä. Minä elin tässä ja silloin ja nyt ja aina. 

Aika pysähtyi kuukaudeksi. Eikä kuitenkaan pysähtynyt. 

Sen huomasi kasvavista kynsistä, palavasta ihosta ja vatsanpohjalle möykyksi kerääntyvästä ikävästä. 

Olisi niin paljon kerrottavaa. Niin vähän aikaa kertoa. 

On ikuisuus siitä, kun minä viimeksi olin Suomessa. Ja on ikuisuus siitä kun minä olin matkalla. 

Viikon verran olen hapuillut kylmää arkea, hyytävää syystihkua ja pehmeinä pimeneviä iltoja. Olen yrittänyt saada otetta lahnauspäivistä, poikaystävän kanssa istutusta iltapäivästä ja limsalla varustetuista pelihetkistä. Olen ollut käsittämättömän onnellinen, tuntenut autuasta sulaa puhdasta rakkautta ja töpsötellyt ympäriinsä vaaleanpunaisissa villasukissa. 

Nyt on edessä syksy. Torstaina alkoi yliopiston orientaatioviikko ja minä sairastuin flunssaan (taas). Olisi niin paljon tehtävää. Minulle sanottiin, että tänä vuonna opinnoissa on edessä kandidaatintutkielma. Minulle sanottiin, että tässä ovat uudet opiskelutoverisi – tutustukaa. Minulle sanottiin, että tässä olisi ohjelmaa jokaiselle päivälle jokaiselle tunnille jokaiselle minuutille jokaiselle sekuntille aina läpi koko pitkän talven ja kuulaan kirpeän kevään. 

Voi kun ajan voisi taas pysäyttää. Käpertyä poikaystävän kainaloon ja uinua talviunta kuin pieni vene Jyväsjärven tammikuisessa satamassa. Olla vain hiljaa – nauttia ja jäädä.

Kunnes on taas aika lähteä.