ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

28. huhtikuuta 2016

ASIOITA, JOITA OLEN OPPINUT POIKAYSTÄVÄLTÄNI


Mulla ja poikaystävällä tuli eilen täyteen kymmenen ihanaa ja ihmeellistä seurusteluntäytteistä kuukautta. Tuntuu hassulta. Tuntuu, että viime kesästä olisi ikuisuus ja että meijän on pakko olla seurustellut jo paljon pidempään. Kymmenen kuukautta ei oo ihan kauheen pitkä aika, mutta silti oon siinä ajassa oppinut tuntemaan tän ihmisen paljon paremmin kuin kenetkään muun koko elämäni aikana - ja toisaalta uskon myös poikaystävän oppineen tuntemaan mut tänä aikana paremmin kuin mitä kukaan toinen ihminen tuntee mut.

Näitten kymmenen kuukauden aikana ollaan saatu molemmat kasvaa ihmisinä, oppia tekemään kompromisseja ja suhteuttamaan ajatuksiamme toistemme pohdintoihin. Ollaan vertailtu mielipiteitä, pohdittu miten meidän näkemykset peilautuu toisiinsa ja muodostettu sekä omia että erillisiä näkemyksiä maailman menoon liittyvistä asioista. Oon myös oppinut poikaystävältäni paljon. Oon tutustunut uusiin asioihin ja oppinut arvostamaan sellasiakin juttuja, joille en vielä vuosi sitten ollut uhrannut kovinkaan montaa ajatusta siihen astisen elämäni aikana.

Musta on ensinnäkin tullut aika paljon ennakkoluulottomampi poikaystävän kanssa hengailun seurauksena. Aiemmin musta metallimusiikkia kuuntelevat ihmiset oli nimittäin aika pelottavia, mutta koska metallinhohtoinen poikaystävä itse on aika kaukana pelottavasta, oon oppinut heittämään höpsöjä ja turhia harhaluulojani romukoppaan ja tuijottamaan henkilön pelottavuutta arvioidessani muuhunkin kuin ihmisen ulkonäköön. Muidenkin asioiden suhteen turhat ennakkokäsitykset on saaneet rapistua musta.

Oon myös oppinut kuuntelemaan raskaampaa musiikkia. Aiemmin en voinut sietää örisemistä, koska se kuulosti mun mielestä pelottavalta. Poikaystävä kuitenkin on saanut mun korviani avattua kuulemaan asioita ihan uudella tavalla. Ilmeisesti se, mikä päätee ruokaan, pätee musiikkiinkin: kaikkea uutta on kokeiltava vähintään se kymmenen kertaa ennen kuin voi oikeasti oppia pitämään. Nykyään on nimittäin öriseviäkin artisteja, joiden musiikki kuulostaa munkin korvaani ihan käsittämättömän upeelta.

Ruoasta puheen ollen: ennen poikaystävää minä olin juustohampurilaistyttö. Nykyään kuitenkin valitsen aina Hesburgerissa kerroshampurilaisen. Kebabia poikaystävä ei kuitenkaan ole vielä saanut mua maistamaan, eikä ihan hetkeen luultavasti saakaan. Toivottavasti.

Poikaystävä on retroihminen. Se pelaa PlayStation ykkösen ja kakkosen pelejä, eikä sillä uudempia aparaatteja olekaan. Sillä on myös kuvaputkitelevisio autenttisen visuaalisen kokemuksen takaamiseksi. Tykkäsin vanhoista jutuista kyllä jo ennen poikaystävääkin, mutta oon oppinut katsomaan kaikkea nostalgista ja retroa ihan uudella tavalla poikaystävän ansiosta ja rakastunut vanhoihin asioihin vielä syvemmin. Oon myös oppinut tykkäämään vanhoista PlayStation-peleistä - ja jopa pelaamaan niitä. Ennen poikaystäväähän siis osasin juuri ja juuri käynnistää leffan, jos sellaista päädyin katsomaan pleikkarilla.

Ollaan puhuttu loputtomia tunteja lähes kaikesta, mistä universumin alla vaan voi puhua: muurahaisista, viinistä, kirjallisuudesta, parisuhteista, musiikista, koulukiusaamisesta, ystävistä, peloista, matkustelusta, vauvoista, tunteista, eroista, mielenterveydestä, jaksamisesta, kissoista, perheistä, menneisyydestä ja tulevaisuudesta, teköälyistä, animaatioelokuvista ja ohjelmoinnista. Mun mielipiteet liki kaikista noista on muokkaantunut ja kehittynyt käytyjen keskustelujen seurauksena. Mun ymmärrys on lisääntynyt. Nykyään jopa ymmärrän ainakin 31 prosenttia niistä ohjelmoimiseen liittyvistä jutuista, joita poikaystävä minulle kertoo. Alkuun ymmärsin ehkä 4 prosenttia.

Mulla on hurjan ihana poikaystävä. Ja kyllä mäkin oon vaikuttanut siihen näiden kymmenen kuukauden aikana. Ehkä söpöintä oli, kun olin viime syksynä kaksi viikkoa Italiassa ja Saksassa, ja poikaystävältä tuli viesti, että meidän seurustelulla on ollut hämmentäviä vaikutuksia: hän on alkanut aamulla päälle pantavia vaatteita valitessaan kiinnittää huomiota siihen, että mitkä sukat sopivat päivän asukokonaisuuteen. Voi että. Mä niin toivon, että saadaan jatkaa yhdessä kasvamista ja toisiemme ajatuksiin ja tottumuksiin vaikuttamista vielä hurjan paljon pitkälle tulevaisuuteenkin! <3

23. huhtikuuta 2016

IHANNEMINÄSTÄ JA VAHVUUKSISTA


Meillä kaikilla on se ideaaliminä, jollainen haluaisimme olla. Minä esimerkiksi haluaisin olla ihminen, joka osaa laittaa herkullista, kaunista ja terveellistä ruokaa, herää joka aamu viideltä lenkille, elää säästeliäästi ja kierrättäen, ei vietä turhaa aikaa tietokoneella ja älypuhelimella, matkustelee ennakkoluulottomasti ja koko ajan maailman eksoottisimpiin kolkkiin, valokuvaa henkeäsalpaavan hyvin, jaksaa olla jatkuvasti loputtoman tehokas ja lukee viikossa ainakin kaksi romaania.

Viimeisimmällä psykologikäynnilläni itkinkin psykologilleni, että tuntuu, että olen tunahsien kilometrien päässä ihanteestani ja kaikkein raivostuttavinta on, että siihen ihanteeseen ei voi päästä yhdessä yössä. Jotkin ihanneminäni piirteet ovat myös sellaisia, että ne vaativat rahaa ja sellaisia voimavaroja, joita minulla ei tällä hetkellä edes ole.

Ihana Kiia Innanmaa kuitenkin haastoi kaikki bloggaajat viime kuun lopulla julkaisemassaan postauksessa kirjoittamaan blogeihinsa omista vahvuuksistaan. Niinpä päätin, että pyrin tässä postauksessa tarkastelemaan lähinnä omia hyviä puoliani - niitä piirteitä ja ominaisuuksiani, joihin olen tyytyväinen ja joista pidän. Tässäpä siis joitakin vahvuuksistani!


Olen ikuinen optimisti. Silloinkin, kun kaikki on oikeasti ihan pielessä ja elämä vaikuttaa perinpohjin lohduttomalta, haluan etsiä positiivisia näkökulmia ja puolia asioista. En pidä synkissä asioissa vellomisesta pidempään, vaan itken kerran kunnolla ja sen jälkeen pyrin siirtymään eteenpäin. Ajattelen ihmisistä lähinnä hyviä asioita, haluan uskoa onnellisiin loppuihin ja elämän kauneuteen, vaikka välillä olisikin vastoinkäymisiä ja hankaluuksia.

Olen luova. Kirjoitan, valokuvaan, teen käsilläni asioita ja inspiroidun kaikesta kauniista. Teen luovia ratkaisuja ja päätelmiä, en jää jumittamaan ongelmien äärelle, vaan pyrin keksimään moninaisia tapoja siirtyä eteenpäin. Pursuilen ideoita, enkä malta odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä.

Osaan kuunnella. Jo yläkoulussa koin kaikkein raivostuttavimmaksi sen, mikäli puhuin jonkun kanssa ja tästä selvästi näki, ettei tätä jaksanut kiinnostaa se, mistä tälle puhuin. Silloin päätin, etten haluaisi aiheuttaa kenellekään samanlaista fiilistä koskaan, vaan haluaisin olla läsnä, huomioida ja antaa toiselle tilaa puhua. En tietenkään aina onnistu tässä, mutta koen, että tää on silti mun vahvuuteni. Kyselen kysymyksiä, enkä halua kuulla vaan niita pinnallisimpia small talk -juttuja, vaan sen, mitä sille ihmiselle oikeasti kuuluu.

Minulla on esteettistä silmää. Tää liittyy vahvasti luovuuteen, mutta halusin listata tän silti omana kohtanaan. Koen nimittäin, että mulla on kyky sommitella, asetella ja laittaa paikkoja kauniiksi, nähdä kauniit asiat ympärilläni ja pyrkiä tuomaan kauniita asioita omaan läheisyyteeni. Nautinkin suunnattomasti kaikesta kauniista ja sievästä ja esteettisesti omaa silmää miellyttävästä.

Silmäni, huuleni, kaulani kaari, käteni ja sormeni, vyötärön ja lantion suhde sekä pituuteni. Tässä muutamia asioita, joihin oon omassa ulkonäössäni kaikkein tyytyväisin. Pidän pääasiallisesti muutenkin siitä, miltä näytän, mutta erityisesti noi jutut on sellaisia, että oon varsin mieltynyt niihin. Joskus lapsena olisin halunnut olla pidempi, mutta nyt jälkikäteen musta on vaan ihanaa olla tän mittainen, koska voin käyttää korkeita korkoja niin huolettomasti.


Unelmoin paljon. Minä hengitän ja elän unelmista. Se on suunnaton voimavara arjessa ja vaikka monesti suunnitelmani ovatkin ihan absurdeja, kykyni unelmoida koko ajan ja jatkuvasti on mielestäni yksi ihannimmista vahvuuksistani.

Olen empaattinen. Otan kantaakseni murheita sellaisiltakin ihmisiltä, joita en edes kauheasti tunne, huolehdin ja huolestun ystävistäni ja perheenjäsenistäni, itken toisinaan jopa uutisia lukiessani ja varsinkin romaanien ja elokuvien äärellä. Samaistun voimakkaasti, koen toisten kokemat vääryydet tuskastuttavina ja haluan saada muutosta aikaan. Vaikka tämä kaikki aiheuttaakin välillä stressiä, näen empaattisuuden yksinomaan positiivisena asiana ja vahvuutena.

Olen ymmärtäväinen. Liittyy voimakkaasti edelliseen kohtaan, sillä empatian takia olen myös loputtoman ymmärtäväinen ihmisten kriisejä, huolia ja murheita kohtaan. Ymmärrän erilaisia näkökantoja, enkä pidäkään hirveästi ehdottomista asenteista moniakaan asioita kohtaan, sillä haluaisin pyrkiä ymmärtämään monenlaisia näkökulmia ja muodostaa mielipiteitä, jotka eivät ole niin mustavalkoisia ja kiveen hakattuja. Monien asioiden suhteen uskonkin pystyväni tähän.

Osaa organisoida ja suunnitella. Rakastan asioiden järjestelemistä ja suunnittelemista! Oli kyse sitten juhlista, tappahtumista tai matkoista, oon ihan innoissani siitä, kun pääsen tekemään listoja ja pohtimaan aikatauluja! Oon myös mielestäni varsin hyvä tällaisissa asioissa.

Osaan kirjoittaa. Vaikka näenkin, kuinka monella tuhannella saralla voisin kehittyä kirjoittajana, on minun myös myönnettävä itselleni, että tuotan tekstiä varsin näppärästi. Monesti esimerkiksi opiskelutehtäviä kirjoittaessani tuotan perin valmista tekstiä ja pystyn jäsentämään kappaleet päässäni ilman, että tuotosta täytyy hirveästi suunnitella etukäteen. Teksti muotoutuu päässäni nopeasti, eikä tekstien hiomista tarvitse paljoakaan tehdä. Mielestäni osaan myös kirjoittaa sujuvasti ja käyttää kielikuvia varsin näppärästi.


Toivottavasti tää ei kuulostanut liian omahyväiseltä. On oikeesti hirveen vaikeeta kehua itseään - varsinkin julkisesti. Itsensä kehuminen taitaakin olla yksi suomalaisen mentaliteetin yleisimmistä haasteista. Varsinkin, jos työhakemuksessa kysytään vahvuuksia, niiden keksiminen on turhauttavan tuskaista. Ehkäpä seuraavan kerran, kun joudun kirjoittamaan työhakemusta, käyn kurkkaamassa tästä postauksesta apuja. :D

Haluun kuitenkin välittää haastetta eteenpäin, sillä mun mielestä ihmisten pitäisi enemmän keskittyä omiin positiivisiin puoliinsa ja puhua niistä, eikä aina vaan katsella niitä piirteitä itsesässään, jotka ärysttää ja turhauttaa. Jos päädyt kirjottaan tästä aiheesta blogiisi, linkkaathan mullekin postauksen! Haluisin hurjan mielelläni kuulla teidänkin vahvuuksista! <3

22. huhtikuuta 2016

TUUNAA SÖPÖT TEEPURKIT!



Rakastuin teehen yläkouluikäisenä. Yliopistossa hullaannuin haudutetusta teestä. Nykyään saatan juoda puolesta litrasta litraan teetä päivässä. En ole kuitenkaan oikeastaan koskaan välittänyt siitä, miltä irtoteepussukat näyttävät. Kämppis keksi aikoinaan laittaa teepussien sulkijoiksi pieniä puisia pyykkipoikia ja ne näyttääkin mun mielestä varsin sieviltä. Silti halusin jotain vähän minimalistisempaa kuin värikkäät ja monikuvioiset irtoteepussukoiden kyljet. Niinpä aloinkin haaveilla pari kuukautta sitten pienistä lasipurnukoista, joissa teetä voisi säilöä, ja tällä viikolla sain vihdoin tuunattua purnukit valmiiksi.



Tarvikkeet: 
pieniä lasipurkkeja
kuvioitua tai värillistä paperia
kyniä
kaksipuolista teippiä
irtoteetä

Itse käytin Jyväskylän Nostalgia-sisustuspuodista ostamiani pikkupurnukoita, mutta tässähän olisi vaikka kierrätyskohde tyhjille pienille oliivipurkeille tai mille tahansa lasipurnukoille, mitä kaupasta tulee ostettua! Mä kuitenkin ostan mitään lasipurkeissa niin harvoin, että halusin sijoittaa pikkuruisiin purnukoihin sen alle kaks euroa kappale, mitä noi tuli maksamaan. 

Tuunausprosessi oli tosi tosi yksinkertainen. Mä vaan leikkelin pyöreitä etikettipalasia askartelupapereista ja kirjoitin niihin teiden nimet. Jos jonkun teen nimi ei miellyttänyt mua, keksi sille uuden nimen. Esimerkiksi mansikkakermatee nimeltä "happy hour" sai ehkä hieman kliseisen mutta silti sievemmän nimen "mansikkapilvi". 

Nimeämisprosessin ja etikettien koristelun jälkeen vain kiinnitin lappuset kaksipuolisella teipillä purkkeihin ja täytin purnukat teellä. Ja tadaa! Mulla on kasa ylisöpöjä teepurkkeja! Oon miettinyt, että tällaisia vastaavia teepurnukoitahan voisi tehdä vaikka jollekulle teetä rakastavalle ystävälle vaikka tupari- tai synttärilahjaksi!


Teetä ei kuitenkaan saisi säilyttää valossa, sillä valo edistää teen maun väljähtymistä. Nää purkit pääseekin siis mun kuiva-ainekaapin hyllylle jakamaan salaisuuksia jauhopussin ja nonparellien kanssa. Silti nää näyttää teepöydässä vieraille teetä tarjottaessa sata kertaa söpömmiltä kuin sekavat irtoteepussukat! 

16. huhtikuuta 2016

MIKÄ SAA SINUT HYMYILEMÄÄN?


Kaikki on hetken tässä -blogin Anniina ja Tanssin aamuruskoon päin -blogin Elli-Noora haastoivat mut molemmat omilla tahoillaan vastaamaan Liebster Award - haasteen kysymyksiin. Kyseessä on blogeissa kiertävä haaste, jossa on tarkoitus vastata 11 kysymykseen, keksiä 11 uutta kysymystä ja haastaa mukaan 11 uutta blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.

Musta on kauhean nostalgista, että tää haaste kiertää vielä blogeissa! Oon nimittäin vastannut tähän jo edellisen blogini elinaikana (silloinen blogini tosin kuoli aika pian haasteeseen vastaamisen jälkeen, mutta toivon että haasteeseen vastaamisella ei ollut asian kanssa sen suurempaa vaikutusta :D).

Järjestelin kysymyksiä vähän ja karsin joukosta muutaman, ettei tää postaus veny vallan kilometrilakujen mittaiseksi. Kiitos teille molemmille haasteista, Anniina ja Elli-Noora!

Kun sinulta lapsena kysyttiin, mikä sinusta tulee isona, mitä vastasit?
Kirjakaupan pitäjä, joka myy kirjoja, jotka on itse kirjoittanut ja kuvittanut. Etsivä. Puunveistäjä, joka veistää eläimiä moottorisahalla. Astronautti. Arkeologi. Ihminen joka kaivaa reitin maapallon toiselle puolelle maapallon läpi. 

Mitä kaipaat eniten lapsuudestasi?
Sitä, kun ei tarvinnut itse pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa :D Toisaalta myös nukkekotileikkejä ja sitä, että oli aikaa lukea loputtomasti kirjoja, koska ei ollut älypuhelimia ja tietokoneita viemässä aikaa. 

Mikä saa sinut hymyilemään?
Hassut ihmiset, kevät, lapset, hyvä ruoka, tällä hetkellä erityisesti folk metallia soittavan Equilibriumin biisi "Wirtshaus Gaudi" ja ylipäätäänkin kaikki yllättävällä ja absurdilla tavalla asioita yhdistävät taidemuodot. 

Mikä tai kuka inspiroi sinua? 
Inspiroidun tosi helposti kaikesta kauniista ja toisaalta myös kaikesta, missä asiat on vähän vinksallaan. Etsin ispiraatiota niin musiikista, valokuvista, blogeista, kirjoista kuin leffoistakin ja tosi moneen eri asiaan: niin omiin teksteihin, bloggaamiseen, valokuviin kuin tavalliseen arkeenkin. Tällä hetkellä oon rakastunut Rodney Smithin valokuviin, ne on ihan käsittämättömän huikeita!

Oletko enemmän optimisti vai pessimisti?
Oon loputon optimisti. :)

Mikä saa sinut iloiseksi huononakin päivänä?
Poikaystävä, hymyilevät tuntemattomat ihmiset, Frendit, suklaa, vauvakirahvit, kääpiöjerboat ja Proclaimersin biisi "500 miles".

Oletko taikauskoinen? Jos olet, miten se näkyy arjessasi?
En varsinaisesti. Oon kyllä hurjan tietoinen kaikista perjantai kolmansistatoista ja mustista kissoista, mutta yleensä vaan pyörittelen niille silmiäni :D

Mitä pelkäät?
Mustahuppuisia ihmisiä, isoja haukkuvia koiria ja suihkuverhoja. Menettämistä, epäonnistumista ja sitä, että satutan jotakuta. 

Mikä on lempipaikkasi kotona?
Varmaankin pikkuruinen vuodesohvani, joka on halvinta mallia, mitä Ikeasta sattui löytymään. Oon kuitenkin haaveillut omasta sohvasta hurjan pitkään ja sohvalle on ihaninta käpertyä lukemaan tai katselemaan jotain hyvää leffaa teekupposen kanssa. 

Kissa vai koira?
Kissat on ihania! Rakastan sitä, kuinka itsenäisiä ja itsepäisiä ne on mutta silti tietyllä tavalla hemmottelunkipeitä ja nautiskelijoita hakeutuessaan uuninpankolle lämmittelemään tai ihmisten paijattaviksi. 
Mikä on parasta bloggaamisessa tähän asti?
Bloggaaminen inspiroi jatkuvasti kokeilemaan uutta ja katselemaan maailmaa uudesta näkövinkkelistä. Oon myös hurjan laiska pitämään nykyään päiväkirjaa, joten blogista on kiva katsoa, mitä on milloinkin ajatellut ja puuhaillut. 

Entä haastavinta?

Välillä ajan löytäminen bloggaamiseen on haasteellista. Mulla on hurjan paljon ideoita, mutta ihan liian vähän aikaa toteuttaa niitä. Olen myös perfektionisti, joten toisinaan viilailen postauksia loputtomuuksiin ennen kuin olen tyytyväinen. 

Oletko koskaan miettinyt bloggaamisen lopettamista?
En kauhean aktiivisesti. Toki aina, jos tulee pidempiä taukoja bloggaamiselle, pohdin, että onki bloggaaminen asia, jolle mulla on aikaa. 
Mihin haluaisit matkustaa?
Maailman ympäri! Tällä hetkellä buukattuna on matkat kevääksi Budapestiin ja loppukesäksi Itä-Eurooppaan ja Italiaan, joten niistä unelmoin parhaillaan. Toisaalta aika korkealla matkakohdeunelmalistalla ovat myös Myanmar, Nepal, Uusi-Seelanti ja Islanti. 

Kaupunki- vai rantaloma? Vai jotakin muuta?
Ylipäätään oon enemmän kaupunkilomailija, enkä oo vielä koskaan ollut rantalomailemassa. Mua on kuitenkin alkanut kiinnostaa yhä enemmän luontokohteet, joita ois mahdollista nähdä ulkomailla: kaikki ihanat luonnonpuistot ja paikat, jollaisia ei näe Suomessa. Lisäksi oon ihan innoissani Dubrovnikista, minne oon menossa kesällä, koska siellä yhdistyy ranta ja kaupunki, ja samassa kaupungissa pääsee seikkailemaan ihanissa linnoissa ja rentoutumaan päivän päätteeksi rantahietikolle. 
Mitä odotat ensi kesältä?
Poikaystävän kanssa Budapestissa ja Suomessa seikkailemista, kesäleiriä jota oon ollut mukana järjestämässä, reppureissaamista Euroopassa. Aurinkoa, lämpöä, jäätelöä, pitkiä valoisia öitä, katumuusikoita, kahviloita, kieloja ja kesämekkoja.

Pidätkö sateesta? Miksi?
Tykkään pehmeästä kesä- ja kevättihkusta. Sen jälkeen ulkona tuoksuu niin ihanalta. 

Luotatko helposti ihmisiin?
Välillä. Oon toisaalta aika kyyninen tuntemattomia kohtaan, mutta sit toisissa tilanteissa oon sinisilmäisin ihminen ikinä. 

Jos kirjoittaisit kirjan, millainen se olisi esimerkiksi tyyliltään, tunnelmaltaan ja teemaltaan?
Kirjoittaisin kirjan, joka pursuilee kielikuvia, intertekstuaalisia viittauksia ja allegorioita, ja jossa leikiteltäisiin esimerkiksi teoksen aikakäsityksellä tai rakenteella. Kirjassa olisi synkkiäkin teemoja ja kohtia, mutta toisaalta teoksen kokonaisilme olisi lempeä, pehmeä ja runollinen. Haluaisin ottaa kirjallani kantaa johonkin maailmassa vallitsevaan epäkohtaan ja aihe käsittelisi mahdollisesti naisten asemaa, lasten oikeuksia, kulttuurien kohtaamisia tai rasismia. 

En tällä kertaa haasta ketään, mutta jos joku haluaa napata tästä kysymyksiä itselleen vastattavaksi, niin saa napata! 

12. huhtikuuta 2016

TURKUIHASTUSTA



Oho. Katosin kahdeksi viikoksi. Minne minä menin? Menin pääsykoepökerryksiin, matkustin Turkuun ja Tampereelle, poikaystävä upotti minut PlayStation-pelien animoituihin maailmoihin ja minä muutuin pikseleiksi. Menin kauppaan ja tein makaronilaatikkoa ja poltin käteni uunissa ja nyt minulla on hello kitty -laastareita vähän siellä sun täällä. Menin tietokonelakkoon ja vastasin ainoastaan sähköposteihin ja tein koulujuttuja. Menin peiton alle piiloon ja join teetä. Nukuin paljon ja heräsin vasta kun ei enää huvittanut nähdä päättymätöntä unta.

Yksi uni on pakko jakaa. Siinä uneksin opetussuunnitelmamuutoksesta: alakouluissa alettiin opettaa saunanrakentamista ja jokaisen alakoululaisen oli kotiläksynä rakennettava sauna oman kotinsa yhteyteen. Unessa kävelin erään naapuritalon ohi, missä ykkösluokkalainen pikkutyttö äitinsä avustuksella rakensi saunaa. Äiti päivitteli, että onpa ihan ihmeellinen kotiläksy, kun heillä on jo sauna. Aamulla nauratti.

Toissa viikonloppuna käytiin kahden ystäväni kanssa Turussa. Vierailtiin kolmannen ystävän luona, jolla on täydellinen sisustussilmä, täydellinen koti, täydellinen opiskelukaupunki ja täydellinen Aurajoki. Tämä ystävä loihti meille aamiaiseksi pannukakkuja, ja päivälliseen kuului alkupalat ja jälkiruoaksi oli kahta eri lajia. Ihmeellinen kodinhengetär tämä ystävämme!

Turkuun ihastuttuani ehdotin jo poikaystävällekin, että entäs jos muutettaisiin sittenkin sinne opiskelemaan, mutta ei kelvannut, vaikka kuinka houkuttelin söpöillä pastellitaloilla, hurjan ihanilta kuulostavilla ravintoloilla, parhailla kirppareilla, ihmeellisellä kirjastolla ja kaupungin hurmaavalla yleisilmeellä. Tunnen itseni kyllä vähän takinkääntäjäksi, koska edellisessä postauksessa hehkutin, että Jyväskylä on ihanin ikinä ja nyt olenkin karkaamassa Turkuun. Ehkä tässä pitää vain todeta, että hupsista.

Turku on kyllä hassu kaupunki. Siellä seilataan, kun ei ole siltoja, joilla kävellä, ja entisen vankilan alue on kolkosti kaunis. Tuomiokirkon ikkunat lävistää keväinen valo ja paljastaa ilmassa kieppuvan pölyn, joka nousee korkeuksiin kirkkokuoron laulun tavoin. Aurajoen rantojen nurmikoilla olisi ihana makoilla lukemassa kirjaa leutona kesäiltana. Ehkä minä kesällä vielä pystytän sinne teltan ja elelen joen rannalla kuin Nuuskamuikkunen. Aurajoesta tosin en haluaisi syödä kalaa, koska se vesi on ihan ihmeellisen väristä. Siksi tämän postauksen Aurajoki-kuvakin piti muuttaa mustavalkoiseksi, koska se vesi on oikeasti aika hurjan hämmentävän väristä.