ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

4. maaliskuuta 2016

7 VINKKIÄ: NÄIN NAPPAAT ITSELLESI YLIOPISTOPAIKAN



Yhteishaku lähestyy ja yhä useammat pohtivat, mihin kannattaisi hakea opiskelemaan. Mikäli haaveissa on yliopistopaikka, tässä on muutamia vinkkejä siihen, kuinka moinen saattaisi irrota!

Omasta taustastani voin mainita sen verran, että hain opiskelemaan suoraan lukiosta ja koska silloin oli vielä mahdollista saada useampi korkeakoulupaikka, minut hyväksyttiin opiskelemaan papereiden perusteella kemiaa Helsingin yliopistoon sekä journalistiikkaa pääsykokeen perusteella Jyväskylän yliopistoon. Näistä valitsin Jyväskylän.

Tuona keväänä kävin yhteensä kolmissa pääsykokeissa: Tampereella ja Jyväskylässä journalistiikan pääsykokeissa sekä Jyväskylässä yhteisöviestinnän pääsykokeissa. Olin hakenut myös Helsinkiin lukemaan journalstiikkaa, mutta siellä en jaksanut käydä pääsykokeissa.

Tässä pari vuotta sitten tekemiäni huomioita siitä, mitkä tekijät saattavat auttaa yliopistopaikan nappaamisessa! 

1. Tee kompromisseja paikan suhteen

On kiistämätön tosiasia, että Helsinki-Tampere-Turku –akselille haluavat kaikki opiskelemaan – minäkin olisin halunnut. Tampereen julistin tulevaksi kotikaupungikseni jo ysiluokan luokkaretkellä. Silti laitoin myös Jyväskylän journalistiikan hakukohteeksi, koska pääsykoekirja oli sama. Pääsin Jyväskylään ja olen todennut, että tämä on ihan mahdottoman mukava kaupunki. Välillä kannattaa siis joustaa omista fiksaatioista - muutkin paikkakkunnat saattavat yllättää. 

2. Tee kompromisseja opiskelualan suhteen

Tietyille aloille on vain yksinkertaisesti vaikeampi päästä kuin toisille. Yliopistossa on kuitenkin todella vapaa sivuaineoikeus, joten kannattaa keplotella itsensä sisään lukemalla jonkin helpomman alan pääsykokeisiin ja ottaa sitten se ykkösaine sivuaineeksi.

Tiedän esimerkiksi tapauksen, joka olisi halunnut lukea psykologiaa pääaineena, mutta haki lukemaan tilastomatikkaa, ja sen jälkeen otti psykologian sivuaineeksi ja siten pääsi lukemaan psykologiaa. (Tämä tie toimii siis jos haluaa esim. opettajaksi. Jos haluaa toimia psykologina, on psykologian oltava pääaineena!)

Toisaalta on myös aloja, joita ei pysty lukemaan sivuaineenaan. Esimerkiksi journalistiikan aineopintoja tai lääketieteen opintoja ei pysty lukemaan muut kuin pääaineopiskelijat. 

3. Hyödynnä luonnontieteiden yo-arvosanat

Kirjoittamalla M:n, E:n tai L:n pitkästä matikasta, kemiasta tai fysiikasta, ovet monelle luonnontieteen ja tekniikan alalle voivat aueta suoraan. Mikäli tällainen siis kiinnostaa, kannattaa olla hereillä hakujen suhteen. 

4. Panosta yo-kokeisiin

Haluamatta ollenkaan lietsoa tänä keväänä kirjoittavien yo-paniikkia lienee pakko todeta, että yo-kokeisiin kannattaa oikeasti suhtautua vakavasti. Vaikka helposti tekisikin mieli ajatella, että kyseessä on vain yksi koerupeama, jonka tuloksilla ei ole loppujen lopuksi mitään väliä, kokeita ei kannata halveksua. Joidenkin alojen pääsykokeisiinkin nimittäin lähtee kutsu ainoastaan parhaimmin yo-kokeissa menestyneille. Plus ks. edellinen kohta.

5. Keskitä voimavarasi

Selvitä, mihin kaikkiin paikkoihin samalla pääsykoemateriaalilla voi hakea. Hyödynnä tätä. Ei kannata hakea kuuteen paikkaan, joihin jokaiseen on erilainen, laaja pääsykoemateriaali. Sen sijaan keskitä voimavarasi yhteen tai korkeintaan kahteen materiaaliin, jotka käyt oikein huolellisesti läpi. 

Itse luin yhden pääsykoekirjan, joka olisi kelvannut kolmiin eri pääsykokeisiin. Tampereen journalistiikan kokeeseen piti lisäksi lukea artikkelikokoelma, samoin Helsinkiin olisi pitänyt, mutta siihen en jaksanut perehtyä, joten en mennyt pääsykokeisiinkaan. Jyväskylään riitti pelkkä kirjaan perehtyminen (+ ryhmäkeskustelu). 

6. Kikkaile pääsykokeissa

Hae aloille, joiden pääsykokeissa uskot menestyväsi. Mikäli kirjalliset kokeet eivät ole sinun juttusi, hae alalle, jonka pääsykokeessa painotetaan suullista esiintymistä, ryhmätyöskentelyä, haastattelua, ennakkotehtävää… Itse hain yhteisöviestintään sillä perusteella, että pääsykoe koostui yksilöhaastattelusta ja ennakkotehtävästä, joka oli puhe. Ajattelin, että miksikäs ei, kun pääsykoekirjoihin ei tarvitse perehtyä viikkotolkulla etukäteen, kun sellaisia ei yksinkertaisesti ole.

7. Ole parempi kuin muut


Toki, mikäli kikkailu ei ole sinun juttusi, voit myös hautautua huoneeseesi ja taikoa itsesi sisään yliopistoon tahkoamalla pääsykoemateriaalien sisältöjä kunnes osaat jokaisen desimaalipilkun jokaisesta kirjan kaaviosta. Senkin olen kuullut toimivan. Itseä vain laiskotti yo-kokeiden jälkeen niin paljon, että tuommoinen tahkoaminen ei olisi onnistunut. Silti todellakin nostan hattua jokaiselle, joka jaksaa olla parempi kuin muut ja nappaa sen lääketieteen opiskelupaikan Helsingistä! 

*

Kuten olen aiemminkin jo kertonut, mulla on tänä keväänä on taas pääsykokeet edessä. Viimeksi hakiessani yritin vain sohia ympäriinsä yrittäen päästä sisään johonkin. Nyt tiedän, että haluan opiskelemaan kirjallisuutta. Luotan silti siihen, että Jyväskylään haluaa opiskelemaan harvempi kuin esimerkiksi Tampereelle. Ylioppilaskokeissa olen jo panostanut, joten ennakkopisteet on hallussa, ja voimavarani aion todellakin keskittää. Sen lisäksi aion yksinkertaisesti olla parempi kuin muut. Tällä strategialla aion siis napata oman yliopistopaikkani. Mites te muut tänä keväänä hakevat? Löytyikö näistä hyödyllisiä vinkkejä? Kuinka te aiotte kikkailla itsenne sisälle yliopistoon?

Korkeakoulujen yhteishaku 16.3.2016 klo 8.00 - 6.4.2016 klo 15.00

4 kommenttia:

  1. Kiitos hyvistä vinkeistä! Itselläni on myös pääsykokeet edessä tässä keväällä. Etenkin kaksi ensimmäistä ovat minulle erittäin hyödyllisiä, jotka itse asiassa ymmärsin tämän välivuoden aikana itse. Paikan ja aineen suhteen kannattaa todellakin miettiä kahteen kertaan, mikäli todella haluaa päästä sisään.

    peaceandthebeatles.blogspoot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! :) Jep, totta puhut!

      Poista
  2. Voihan pääsykoerumba, mä onneksi aion hakea vain sitä yhtä ainetta eli journalistiikkaa. Hain sitä viisi vuotta sitten ja silloin oli kaksi kirjaa luettavana ja olin yo-kokeiden jälkeen ihan tööt. Nyt neljän vuoden yliopisto-opiskelun jälkeen uskoisin, että pystyn olemaan parempi kuin muut ihan vaan lukutekniikallani :D Mulla on myös lukiosta ihan hyvät pisteet.

    Se ryhmähaastattelu vähän pelottaa, olisko sulla siihen vinkkejä? Sitä ei ollut silloin viisi vuotta sitten ja seuraavana vuonna jätin juuri sen takia hakematta... Hain muuten myös yhteisöviestinnän aineopintoja, tuo puhe kuulostaa pelottavalta myös :D Oonkohan mä vähän itsetuhoinen kun sinne viestinnälle yritän...

    Tässä on varmasti hyviä vinkkejä sellaiselle, joka ei vielä ole yliopistossa sisällä :-) Tuo sivuainejuttu on aivan totta ja sitä ei monet jotenkin tajua. Tosin mun kohdalla ei auta, kun halajan sitä journalistiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi lukutekniikka on kyllä totta myös! Luulen kanssa, että yliopistossa opiskelu on auttanut mua hahmottaan tekstejä ihan eri tavalla kuin vielä lukioikäisenä, joten se on kyllä ehdottomasti etu! :)

      Ryhmäkeskustelussa ihan perus keskustelutaitojen hallitseminen on valttia: se ettei dominoi keskustelua mutta ei myöskään oo koko aikaa hiljaa, kuuntelee muita ja oikeesti kommentoi niitä asioita, joista toiset puhuu, eikä koko ajan höpötä omiaan silleen, että niillä omilla pointeilla ei oo mitään kosketuspintaa siihen, mitä muut on just sanoneet. Rakentavasti keskustellen pääsee pitkälle, eikä mitään hurjia jippoja tarvii tehdä :-) Oho! Yhteisöviestintä ois kyllä varmasti myös jännä aine, oon itekin miettinyt, että pitäiskö yrittää saada se sivuaineeksi :) Haha, en kyllä usko, että toi on itsetuhoisuutta :D

      Mäkään en ollut oikein tajunnut tuota sivuaineopintomahdollisuutta vielä hakiessani! On oikeasti ihan parasta, että yliopistossa voi seikkailla vähän melkein minkä opintojen parissa tahansa! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥