SUPERVOIMANI OLISI VARMAANKIN KYKY EKSYÄ

Jos olisin supersankari, supervoimani olisi varmaankin kyky eksyä. Olen eksynyt tänä vuonna aivan liian usein aivan liian noloilla tavoilla.

Kesällä eksyin ensin ajellessani juttukeikalle. Minulla oli navigaattori mukana ja seurasin sen ohjeita, mutta silti onnistuin päätymään keskelle peltoa kahdenkymmenen kilometrin päähän oikeasta määränpäästäni. Kuvaaja soitti tapaamisajan lähestyessä huolestuneena ja kysyi, missä olen. Kerroin, ettei minulla ollut varsinaisesti mitään käsitystä. Hän opasti minut oikeaan paikkaan. Sekin paikka oli keskellä peltoa.

Toisen kerran onnistuin eksymään, kun minun piti löytää kesätyöpaikastani, Forssan Lehden toimituksesta, Forssan kirjastolle. Muistelin, että olin nähnyt joskus kirjaston ajellessani Forssan läpi kulkevaa katua pitkin, mutta laitoin määränpään silti navigaattoriin. Ajoin navigaattorin ohjeiden mukaan ja löysin itseni Forssan ammatti-instituutin kirjaston pihasta. Lähdin ajamaan reittiä takaisinpäin koko ajan tienvierustoja tähyillen. Uskonpuute iski. Käännyin takaisin. Kirjastoa ei vieläkään löytynyt. Pysähdyin. Etsin tarkan osoitteen ja laitoin sen vielä kerran navigaattoriin. Löysin kirjaston. Selvisi, että se on viidensadan metrin päässä työpaikastani. Olin ehtinyt ajella ainakin seitsemän kilometriä samaa tienpätkää edestakaisin ennen kuin se löytyi. 

Viikonloppuna tein retken Savonlinnaan katsomaan ystäviäni. Lauantaina menimme opastetulle kierrokselle Olavinlinnaan. Kuljin retkueen häntäpäässä lähtiessämme kiipeämään rappusia ylöspäin kohti linnan tornia. Rappuset olivat jyrkät. Yhtäkkiä en enää nähnyt, minne edelläni kulkeva ihminen oli mennyt. Rappusista lähti käytäviä joka suuntaan. Rappusissa tuli vastaan venäläinen miesturisti. "I think I'm lost", totesin hänelle. "Yes, yes", mies vastasi. "Did the rest of the group go up?" kysyin. "Yes, yes", mies hymyili minulle. 

Kävelin rappuset ylös. Tornissa oli pimeää, ikkunaluukut oli kiinni, tuuli vihloi kivisissä nurkissa. Huoneessa oli hiljaista kuin lumisena jouluaamuna siilin talvipesässä. Hiivatin venäläinen miesturisti, mietin. Onko pakko antaa ohjeita, jos ei tajua englantia höläystäkään?! 

Jonkin aikaa hyytävässä tornissa hengailtuani kaverini soitti huolissaan ja kyseli, missä olen. Pian tämän jälkeen opas huhuili rappusista, että onko täällä ketään ja löysin tieni takaisin muun retkueen riveihin. Loppuajan kierroksesta onnistuin pysymään kiltisti jonon jatkona. Kuvasin venäläislapsosia, jotka kiersivät mukana. Kuvasin ristin linnan kappelissa. Kuvasin oppaan. Kuvasin linnan tornin. Kaveri kuvasi minut sisäpihalla.

Savonlinnassa satoi vettä. Silti oli kivaa. Linnaseikkailun jälkeen käytiin Pikku Intia -nimisessä ravintolassa syömässä. Annokset olivat aika pieniä ja hintaa oli liki 20 euroa, mutta ruoka oli niin hyvää, että ehkä kerran elämässän sen verran sietää pulittaakin butter chickenistänsä. Käytiin myös suloisessa Lossirannan joulukahvilassa juomassa omenaglögiä ja syömässä puolukkakakkua. Höpistiin kuulumisia viinilasien ja piparkakkujen äärellä. Ei menty nukkumaan ajoissa.

Tänään vietettiin itsenäisyyshippaloita Jyväskylässä. Kaveri puhui isänmaallisuudesta leipäsunnuntaissa. Minä kävin valokuvaamassa. Käytiin kavereitten ja poikaystävän kanssa syömässä pitsaa. Hihiteltiin poikaystävän kanssa hirveille puvuille, joissa porukka menee linnaan. Pirkka-Pekan kalarusetti hämmensi. Arvostin Robinin pillimehunjuontia jatkoilla. Päätin, että musta tulee varamummo. Kiitti ja hyvää itsepäisyyspäivää hei!