ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

23. huhtikuuta 2015

MIELENSÄPAHOITTAJAN VIDEOBLOGI

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tajusin, että ensimmäinen vuosi yliopistossa on melkein ohi. Vielä enemmän pahoitin mieleni siinä vaiheessa, kun tajusin, että tosi moni ystävä, johon olen täällä Jyväskylässä tutustunut, saattaakin olla jossain ihan muualla kuin täällä ensi syksynä. Liian moni on vaihtamassa opiskelukaupunkia tai lähdössä vaihtoon. Ärsyttää. Yhdestäkään ystävästä en haluaisi päästää irti. Vaikka ensi syksy varmasti tuokin uusia tuttavuuksia (ja odotan jo, että pääsen tutustumaan journalistiikan uusiin fukseihin), olen niin onnettoman huono pitämään ihmisiin yhteyttä, etten haluaisi kenenkään lähtevän kauas.

Kesä on jo tulossa kovaa vauhtia. Pitäisi yrittää nauttia jokaisesta hetkestä, jonka vielä voi viettää ihmisten kanssa, ennen neljän kuukauden kesätyörupeamaa Forssan Lehdessä. Pitäisi palauttaa rästitehtävät. Pitäisi lukea kaksi tenttikirjaa ja osallistua e-tenttiin. Pitäisi pakata kämpän tavarat muuttolaatikoihin. Pitäisi juhlistaa vappua ensimmäistä kertaa lakki päässä. Pitäisi perehtyä kunnallisen päätöksenteon kiemuroihin. Pitäisi hakea sivuaineoikeus kirjallisuuteen. Kaikkeen tähän on aikaa vain vähän yli viikko. Paniikkiahdistushelvetti.

Aika pakenee. Tekisi mieli tehdä hätäjarrutus ja pysäyttää elämä tähän. Neljä kuukautta tuntuu liian pitkältä ajalta olla poissa Jyväskylästä. Onneksi Forssasta ja Hämeenlinnastakin taitaa saada Nutellaa. Se auttaa vähän. 

Tästä vuodesta on jo kulunut kolmasosa. Seuraavan kolmasosan vietän hankkien journalistista työkokemusta. Viimeisen kolmasosan vietän taas journalistiikkaa lukien (ja toivottavasti sivuaineenani on kirjallisuus!). Ensi vuoden keväänä suuntaan Maltalle opiskelijavaihtoon. Tavallaan tuntuu, että sehän on jo ihan kohta – toisaalta siihen tuntuu olevan ikuisuus. En tiedä kumpi on parempi.

Meidän piti televisiojournalismin kurssilla kuvata uutinen luovasti. Mun uutisaiheeni oli yliopiston valitusviikot, jotka järjestetään kerran vuodessa ja joiden aikana opiskelijoilta kerätään kriittistä palautetta yliopiston toimintaan, opiskelijan arjen palveluihin ja kaikkiin muihun opiskelijan mieltä painaviin juttuihin liittyen. Koska tän videon sisällöt ja tunnelmat liitty olennaisesti tän postauksen teemaan, ajattelin jakaa tämän tässä.


P.S. En muuten oikeasti ärsyynny selfieitä ottavista ihmisistä - olen itsekin yksi heistä. Mulla vaan sattui olemaan sopivaa kuvamateriaalia, enkä jaksanut lähteä kuvailemaan uutta ja päätin sovittaa uuden tekstin vanhoihin kuviin.

P.P.S. Tänään ei onneksi enää satanut lunta, mutta viikko sitten torstaina, jolloin kuvailin noita bussikohtauksia, satoi. Toivottavasti vappuna laulaisivat linnut. 

21. huhtikuuta 2015

PUNAVIINIÄ JA VALKOHOMEJUUSTOA


Olen juustofriikki. Rakastan sitä, että ruoassa on paljon juustoa ja tykkään myös napsia juustoja pelkälteen. Jos jossakin ravintolassa voi tilata vuohenjuustosalaatin, tai jos menussa on ruokaa, jossa on sinihomejuustoa, jompikumpi löytää tiensä hyvin suurella todennäköisyydellä eteeni pöydässä. Oih, juustot on yksinkertaisesti rakkaus.

Koska juustot on niin valloittavan veikeitä tapauksia, vietettiin kahden ystävän kanssa viime viikonloppuna viini ja juusto -iltaa. Ostettiin neljää erilaista juustoa ja pullollinen punaviiniä, ja puhuttiin tosi syvällisistä asioista, niin kuin juustojen ja viinin äärellä vain kuuluu. (Tosin meidän mittapuulla syvälliset jutut oli sitä, että mietittiin, ketkä meidän ystävistä sopisivat yhteen kenenkin kanssa.)

En ole mikään suuri juustoanalyytikko, mutta koska meidän ruokarepertuaari oli  t ä y d e l l i n e n, haluan jakaa sen. Me ostettiin juustot Jyväskylän Mestarin herkusta, mutta eiköhän vastaavia löydy muualtakin.

Väinö -valkohomejuusto oli aika miedon makuinen, mutta silti tosi hyvää. En ehkä ole vielä ihan päässyt sisälle valkohomejuustojen maailmaan, enkä oikein ymmärrä niiden makua, mutta ehkä pikkuhiljaa.

Regina Blu oli meidän juustoista mun suosikki! Ihana sekoitus voimakasta ja mietoa makua ja tuun kyllä ostamaan tuota paljon paljon jatkossakin!

Prostinnan oli ahvenanmaalaista kermajuustoa, joka oli maultaan suhteellisen voimakasta ja ihanan kermaista. Mä tykkäsin tuosta tosi paljon apprikoorihillon ja voileipäkeksien kanssa, ja maistui myös aamiaisleivän päällä apprikoosihillon kera.

Lisäksi meillä oli jotain random leipäjuustoa, joka nyt on ihanaa aina hillojen kanssa.

Viini oli italialaista punaviiniä, Montalto Nero d'Avola Passiventoa, joka oli mausteista ja marjaista, ja jossa ei ollut kauhean voimakasta jälkimakua, vaan joka potkaisi jännästi kitalaessa juuri ennen nielaisemista. Tykkään yleensä vähän makeammista punaviineistä, mutta tuo oli just hyvä juustoille!

Oli huikea ilta huikeassa seurassa. Juusto ja viini -hifistely on aina hauskaa.

10. huhtikuuta 2015

OI KONSTANTINOPOLI, OI ISTANBUL

Neidontorni


Mistä onkaan Istanbul tehty? 

Rappioromantiikasta, romahdusuhan alla olevista talovanhuksista, raahustavista raitiovaunuista, ruoasta, rennosta meinigistä, ruipeloista katukissoista, ruipeloista katulapsista ja rukouskutsuista - ja siinä on vasta kaikki ärrällä alkavat asiat. 

Meidän 14 journalistin porukan nelipäiväinen reissu alkoi viime viikon keskiviikkona, kun lennähdettiin Turkish Airlinesilla Istanbuliin aamukuuden kieppeillä lähteneellä lennolla. En ollut käynyt Istanbulissa aiemmin, ja koska media antaa usein ymmärtää, että Turkki on saastainen ja vaarallinen ja läpimätä paikka, johon matkustaminen on suunnilleen omalla hengellään leikkimistä, mua ihan vähän hirvitti etukäteen. Paikan päällä kuitenkin paljastui, että ainakaan Istanbul ei ole saastainen ja vaarallinen ja läpimätä, vaan kaikessa rähjäisyydessään ja repaleisuudessaan herttainen ja hurmaava kaupunkivanhus (enkä muuten ole monessakaan paikassa tuntenut oloani yhtä turvalliseksi kuin Istanbulissa).

Vietettiin päivät haahuillen katuja pitkin ja käytiin tsekkaamassa pakolliset nähtävyydet: Hagia Sofia, Topkapi palatsi, Sininen moskeija, suuri basaari ja yksi random arkeologinen museo. Seilattiin myös muutamaan otteeseen parinkymmenen minuutin matka Aasian puolelle Bosborin salmen yli, ja koska en ole koskaan aiemmin käynyt Aasiassa, ne muutamat sillä puolen otetut askeleet tuntui aika tajuttoman legendaarisilta. 

Koska kyseessä oli ainejärjestön järjestämä matka, meillä oli myös opintoihin liittyvää sisältöä. Tavattiin muun muassa kaksi Turkissa toimivaa suomalaista freelance-toimittajaa, yksi turkkilainen humoristista ajankohtaistelevisio-ohjelmaa pyörittävä journalisti ja käytiin vierailemassa Istanbulissa toimivan ranskankielisen lehden toimituksessa. Kaikki käydyt keskustelut oli tosi mielenkiintoisia ja mun käsitykseni Turkin mediasta ja Turkin poliittisesta tilanteesta laajeni aikalailla. 


Ehkä traumaattisinta reissulla oli kohtaaminen, jonka todistin ihmisiä tulvivan pääkadun, Istiklal Caddasin reunalla. Kadun reunamilla saattoi aika ajoin nähdä katulapsia, ja lauantai-iltapäivänä erään kaupan edustalla soitti pientä harmonikkaansa tyttö, joka oli ehkä neljän tai viiden vuoden ikäinen. Paikalla oli myös turistiperhe kameroineen ja suureksi kauhukseni, vanhemmat istuttivat oman, samanikäisen tyttönsä katulapsen viereen valokuvatakseen vastakkainasettelun ja Istanbulin kaduilta löytämänsä eksoottisen ilmestyksen. Perheen tahdittomuus ja mauttomuus sai vatsan kouristelemaan. 

Sininen moskeija


Olin lukenut ennen matkaa, että Istanbulissa on varottava vihaisia koiria, jotka voivat hyökätä kimppuun ja puraista. Euroopan puolella ei koiria kuitenkaan näkynyt lähes ollenkaan, vaan kadut olivat kissojen valtakuntaa. Olisin halunnut pakata yhden pehmoisen, takkuturkkisen otuksen matkalaukkuun kotiinviemisiksi, mutta ei sinne olisi loppujen lopuksi mitään elukoita mahtunut, kun rahtasin Suomeen kilokaupalla turkkilaisia makeisia.

Katukissan lisäksi olisin halunnut tuoda Istanbulista mukanani takaisin Suomeen: 
  1. Ruoan, joka oli ihan tajuttoman hyvää joka paikassa! Mulla on oikeasti ikävä sitä ruokaa!
  2. McDonald’sin kotiinkuljetuksen (ei tosin taida olla ainoastaan Istanbulista löytyvä juttu, mutta tällainen tarvitaan silti Suomeenkin!)
  3. Monikerroksiset rakennukset ja kaupat: löysin esimerkiksi ihan täydellisen kaupan Istiklalilta, jossa kahdessa alimmassa kerroksessa myytiin askartelutarvikkeita ja taitelijajuttuja, kahdessa seuraavassa leffoja ja musiikkia, kolmessa seuraavassa kirjoja ja ylimmässä kerroksessa oli vielä kahvila. Jos tuollainen kauppa olisi Suomessa, saattaisin muuttaa sinne asumaan. 
Mitä en haluaisi tuoda Istanbulista Suomeen:
  1. Tinkiminen: oon tässä ihan onneton! Tuntuu vaan niin kauhean röyhkeältä ja ahneelta olla maksamatta hintaa, joka tuotteista esimerkiksi basaareilla pyydetään.
  2. Olematon vedenpaine vesihanoissa, vessoissa ja suihkuissa. Oon vaan ollut niin onnellinen, että täällä koti-Suomessa vettä tulee normaalilla paineella!

Majoitus

Me majoituttiin Taksim Lounge -nimisessä hostellissa, jossa oli vuoteissa pinkit petivaatteet ja huoneiden seinillä glitteriä. Meidän huoneessa oli kuusi vuodetta ja mä tykkäsin kyllä tosi paljon. Henkilökunta oli ystävällistä, sijainti oli hyvä, aamiainen sisältyi hintaan (oih, Nutella-leivät!) ja oleskeluhuoneesta sai hakea teetä niin paljon kuin vain jaksoi juoda. Siisteydessä olisi ehkä ollut hieman parantamisen varaa, mutta jos ei ole aivan neuroottinen siisteysfriikki, kyllä tuolla hyvin pystyy muutaman yön yöpymään. Hintaa tuli muistaakseni neljälle yölle vähän alle 60€, eli suunnilleen 15€/yö. 

Topkapi palatsissa

Ruoka

Paras ruokapaikka, jossa käytiin, löytyi Istiklalin varrelta pieneltä sivukujalta, jonne löytää kun valitsee Mangon ja H&M:n välistä kulkevan tien. Siellä oli Marko Pasa Restaurant -niminen paikka, jossa nautittiin ihan tajuttoman upea viiden ruokalajin ateria 30 liiralla. Ravintolan alakerrassa oli mummoja, jotka leipoivat leipää, jota tarjottiin alkupaloiksi, ja vaikka ruokalistalta ei löytynytkään alkoholia, länsimaalaisille turisteille viiniä myytiin silti tiskin alta. Tajuttoman hyvä palvelu, ihanaa ruokaa ja ne leipämummot oli niin sympaattisia, että sydän meinasi haljeta. 

Kebabia en pienoisessa lihakammossani Istanbulissa syönyt, mutta Manti-niminen paikallinen ruoka oli tosi hyvää! Pastan sisään oli leivottu lihanpaloja ja annoksen päälle oli huljautettu jugurttia ja tomaattikastiketta. Kuulostaa tosi häröltä, mutta maistui taivaalliselta. 

Jos et jaksanut lukea aivan kaikkea, niin tässä vielä pähkinänkuoressa

Istanbulin top 5

1. ruoka
2. keskustelut toimittajien kanssa
3. Topkapi palatsi
4. Aasian puolelle laivalla seilaaminen
5. random kaduilla kiertely valokuvaten