ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

22. syyskuuta 2014

KAAOKSEN HALLINTAA


Termodynamiikan toisen lain mukaan epäjärjestys kasvaa suljetussa systeemissä. Tämä tarkoittaa sitä, että asioilla on tapana edetä luonnostaan kohti kaaosta. Pääasiallinen syy tähän on se, että hiukkaset voivat järjestyä monella eri tavalla kaaokseksi, mutta vain yhdellä tavalla järjestykseen. On siis suurempi todennäköisyys, että systeemissä vallitsee sekasorto kuin että kaikki osaset olisivat oikeilla paikoillaan.

Näiden kolmen Jyväskylässä vietetyn viikon aikana oon päässyt todistamaan termodynamiikan toisen lain käyttäytymistä ihan eturivin paikalta. Tuntuu, että kaikki asiat vaan leijailee epäjärjestykseen ja kaikki on niin loputtoman kaoottista. Mikään ei jäsenny järkeväksi päässä, Jyväskylän kadutkin ovat yhtä päättymätöntä, sotkuista villalankavyyhtiä, ylös alas ylös alas solmu ylös ylös ylös mäkeä mäkeä. Hukkaisin itsenikin ilman navigaattoria.

Hukkaisin itseni huoneeseenikin. Miun huonetta ei ehkä voida määritellä suljetuksi systeemiksi, mutta entropian kasvua voidaan havaita silti myös siellä. (Miusta on ihanaa, että fysiikasta löytyy oma suureensa, entropia, kaaoksen määrän kuvaamiselle!) Vaatekasat ovat valloittaneet sängynkulmat sekä lattialta sen aukon, jossa maton kuuluisi olla. Työpöytää ei näy tavaravuorten alta. Tiskit jäävät altaaseen ruuanmuruineen. Lukemattomat sanomalehdet valtaavat maailman.

Kaoottisuutta on havaittavissa myös silkassa elämäntavassa. Oon tavannut uusia ihmisiä niin paljon, että kasvot menevät päässä sekaisin ja nimistä mulla ei ole mitään käsitystä (hulvattominta on, että saatan muistaa, mitä ainetta henkilö opiskelee ja mistä tämä tekee graduaan, mutta ah ja voih se nimi!). Koko ajan pitää olla juoksemassa paikasta toiseen, kaverin luota kaverin luo, kaupasta pyykkituvalle, luennolta toiselle, loputtomassa, päättymättömässä syklissä. Rytmiä ei ole vielä löytynyt, elämä on tikittäviä sekunteja ja kiireessä naamaan hörpättyjä aamuteekupposia. Akateemisia vartteja, joiden aikana hyvin ehtii syöksyä kämpältä luennolle, syömättömiä aamupaloja, jotka on korvattu Kismetillä luentosalin takarivissä. Ensimmäistä kertaa ikinä olen onnistunut olemaan niin kiinni elämässä, että uutisanalyysin kirjoitin keskiyöstä aamuneljään palautuspäivää edeltävänä yönä. (Käsite ”kiinni elämässä” tosin sisältää myös niitä iltoja, joina on vain pakko katsoa kolme ja puoli elokuvaa Netflixistä.) Aikatauluja ei ole. On aivan normaalia jutella kämppiksen kanssa sukupuolirooleista, pojista, suurista eettisistä kysymyksistä, ties mistä puoli kahteen sunnuntaiyönä, syödä taco-salaattia ja polttaa tuikkukynttilöitä. Hössöttää. Höpöttää. Höpsötellä. Olla vaan. Ihan hiljaa. Hetken aikaa, varjojen tanssiessa seinillä, kaikki on kohdillaan.

Kunnes kaaos alkaa taas alusta.

10. syyskuuta 2014

LA GRANDE BELLEZZA - SUURI KAUNEUS

Käytiin muutaman opiskelukaverin kanssa eilen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan tarjoamassa Kampus Kinossa katsomassa tämän vuoden parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-pystin napannut italialainen La Grande Bellezza. Asiaan vihkiytymättömille leffan idea pähkinänkuoressa: kirjailija-toimittaja Jep Gambardella täyttää 65 vuotta ja oivaltaa, ettei enää halua käyttää aikaansa asioihin, joista ei ole kiinnostunut. (Vitsit kun mä toivoisin, että onnistuisin tajuamaan ton ennen kun oon eläkeikäinen!)

Elokuva on hengästyttävän kaunis, villisti ihmiskohtalosta toiseen poukkoileva, mutta silti hienosti kasassa pysyvä kokonaisuus, jossa kukin henkilö joko toteuttaa unelmiaan tai käyttää aikaansa turhuuden tavoitteluun. Näyttelijät, nunnat, performanssitaiteilijat, eroottiset tanssijat, valokuvaajat, henkisesti tasapainottomat – kaikkien tarinat kietoutuvat yhteen, olemassa olojen traagisuus, toiveet ja odotukset, valheellinen ulkokuori, onneton sielu. Kaikki kulminoituu eliitin mielettömiin juhliin, joissa kaikki näyttävät nauttivan olostaan, mutta pinnan lohkeillessa ja rapistessa pois, alta paljastuu rikkonaisuutta, rumuutta ja ahdistusta, pieni, värisevä ja alaston ihminen. 

Erityisesti mieleeni painui täysin tekopyhä katolilaisheppu (piispa? pappi? kardinaali?), joka jakoi auliisti ruuanlaittovinkkejä, mutta ei lohduttanut hengelliseen hätäänsä apua kaipaavaa Jepiä. Pieni, itkevä ja uikuttava tyttö, joka olisi halunnut leikkiä ystäviensä kanssa, mutta jonka omaa statustaan vaalivat vanhemmat laittoivat esittämään taideperformanssin juhlavierailleen (maalia valuvana tyttö muistuttaa pelottavasti verta valuvaa Carrieta). Muuttolinnut, jotka kerääntyivät parvekkeelle. 104-vuotias nunna, joka piti unelmistaan kiinni ja kiipesi mielettömän määrän portaita.

Maalauksellinen kuvaus. Mahtipontinen musiikki. Värit. Leikkaus. Italia. Irrallisuus. Hämmentävyys. Japanilainen turisti joka sai kohtauksen, mutta johon ei alun jälkeen enää palattu. Yksityiskohtien kauneus. Kokonaisuuden levoton harmonia.


Pidän tunnetusti oudoista elokuvista. Pidin tästäkin. Leffakokemukseen oman lisänsä toi myös supersympaattinen miljöö: Ilokiven monitoimisali, jossa katsomossa suurin osa penkeistä on selkänojattomia. Itse istuin eturivissä lattialla tyynyn päällä. Tunnelma oli suloisen tiivis, eikä ollenkaan niin pönöttävä kuin leffateattereissa Suomessa yleensä. Ihmiset uskalsivat kipittää vessaan kesken leffan ja nauraa(!) mikä tuntuu toisinaan olevan ah-niin-kiellettyä suomalaisessa elokuvakulttuurissa. Enkä ole vielä käynyt leffateatterissa, jossa olisi ollut alkoholitarjoilu. Hämmentävää. Kaiken kaikkiaan ihanan kiehtova paikka ja varmasti menen tuohon saliin toistekin rapistelemaan Pantteri-salmiakkejani eturivin tyynypaikalleni. 

1. syyskuuta 2014

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ YLIOPISTOSSA

Ensimmäinen päivä yliopistossa takana. Ihan tajutonta. Surrealistista oikein. Oon niinku fuksi. Yliopistossa. Whaaat? Miten mä tänne päädyin?

Tutustuin tänään ihmisiin, jotka vaikuttaa aika huikeilta (ne lupasi lähteä mun kanssani tutkimaan paikallisia kirppareita), ja löysin itseni pubista juomasta Russian Earl Greytä kello 12. Mulla ei ole vieläkään mitään käsitystä siitä, mitä journalistiikan opiskeleminen yliopistossa käytännössä meinaa, mutta onneks tuutorit kertoi, mistä löytyy Jyväskylän parhaimmat baarit ja missä journalistit laulaa karaokea lauantai-iltaisin (huomaa voimakas sarkasmi rivien välissä).

Muutto sujui mutkitta. Uusi sänky on hämmentävän pehmeä verrattuna edelliseen (en kyl valita), mun huoneessa on kaaos ja täällä kämpässä on ihan jäätävän kylmä ja joudun pitään villapaitaa ja kaksia villasukkia ja silti mun solut on syväjäässä.

Kämppis perehdytti joukkoliikenteeseen ja karkkikauppaan ja itsekseni löysin pyöräreitin kampukselle (matkaa vaan joku kaks kilsaa, jes!) ja se on sellanen tosi rauhallinen, melkein maisemareitti, kun siinä on upeita graffiteja ja paljon vihreetä puistoo matkan varrella.

Huomenna ohjelmaa merkitty kalenteriin kahdeksitoista ja puoleksi tunniksi. Ough. En tiedä miten selviän hengissä.

En muuten itkenyt eilen illalla. Paitsi ihan vähän, kun katsoin Frendejä ja Joey luki Pikku naisia ja sai tietää, että Beth kuolee. Mut en tiedä lasketaanko sitä.

Ensimmäinen iltani yliopisto-opiskelijana päättyi croisanttiin. Maistui hyvältä.

Jään tarkkailemaan tilannetta.


Yliopisto-opiskelija Ulla Jyväskylästä kuittaa.