Pyjamapäivän ohjelmistoon on kuulunut paljon Netflixiä ja pianovirtuoosin uran edistämistä, Varjonmetsästäjät-sarjan viimeisen osan läpi kahlaamista ja pikkuveljien kouluunkuskina toimimista. Ruokavalio on pääasiassa koostunut paahtoleivästä ja Piltti-hilloista, teestä ja turkinpippureista, kun oikein mitään mahtavampaa en ole jaksanut tehdä (eikä pyjamapäivinä kuulukaan jaksaa).
On vaan niin ihanaa, kun välillä voi vaan pysähtyä nollaamaan ittensä. Mä oon vielä sellainen, että kaipaan aika paljon nollaamista ja omaa aikaa, ihan vaan olla ja rauhoittua ja kuunnella omia ajatuksiani. Varsinkin nyt, kun perjantaina oltiin muuttamassa ekaa lastillista tavaroita Jyväskylään ja siellä kuurattiin kämppä lattioita, ikkunoita ja uuneja myöten. Vaatekaappiin jäi kolme banaanilaatikollista kirjoja ja leffoja ja kotiin selviydyttiin vasta puoli kahdelta yöllä. Muuttorumban jälkeen oon ollut kolme päivää iltavuorossa töissä ja kahtena niistä joutunut kuuraamaan ensiavussa ylitöinä ties mitä ruumiineritteitä lattioista. Parkkisakot, yliärsyttävä autokoulunopettaja ja sotkuinen huone ovat tietty olleet omiaan aiheuttamaan ylimääräisiä stressikertoimia. Ei siis kumma, että pyjamapäivä tuli tarpeeseen.
Ja jos edellä ei ollut pyjamapäivälle syytä kerrakseen, niin kello yhdentoista kieppeillä Twitteriin kurkistaessani sain sitten syytä vielä enemmän, kun huomasin maailmanlaajuisesti trendaavan #RIPRobinWilliams-hashtagin. Olin hetken aikaa ihan shokissa. Miten kaveri, joka on aina vaikuttanut niin positiiviselta, huumorintajuiselta ja sympaattiselta voi muka olla kuollut ja vielä oman käden kautta? Näyttelijä Barry Sloane sanoi hienosti todetessaan Twitterissä, että ”The brightest stars are often the most fragile.” Niin tajuttoman surullista, että ihminen, joka on vaikuttanut niin kovin onnelliselta ja viljellyt niin lahjakkaasti huumoria, onkin todellisuudessa ollut niin hirvittävän onneton. Itkin hetken ja hukutin suruni Netflixiin.
Huomenna olisi luvassa kahdeksanneksi viimeinen työpäivä sairaalalla (apua, munkin kesäni alkaa kohta olla lopuillaan!) ja mua melkein harmittaa, että opiskelupaikka odottaa Jyväskylässä. Olisi ollut niin kivaa vielä jatkaa tuolla pari kuukautta ja sitten vaikka suunnistaa seikkailemaan ulkomaille, Australiaan tai Italiaan joksikin aikaa. Opiskelemisessa kun on aina se huono puoli, että haluaisin opiskella niin paljon kaikkea! Pääaineen lisäksi haaveilen saavani mahdutettua sivuaineisiini ainakin luovaa kirjoittamista, kirjallisuutta, psykologiaa, kemiaa (?!?), yhteiskuntatieteitä, yhteisöviestintää ja ehkä ihan himpun verran taloustieteitä. Lisäksi haluaisin palautella mieleeni vähän saksaa ja vaikka opiskella jonkin aivan uuden kielen… Saas nähdä. Ehkä mä alan opiskella vaikka japania (koska se olisi niin hyödyllinen kieli osata suomen ja ruotsin lisäksi).
Tulipas höpöteltyä. Nyt kutsuu iltatee ja on aika laittaa tietokone nukkumaan. Hyvää yötä, maailma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, ihana! ♥