ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

24. elokuuta 2014

SAIRAALAHUOLTAJAN ARKI

Kolme kuukautta on neljäsosan verran vuodesta, oivalsin fiksusti perjantaina, kun mä kävelin haikein mielin palauttamaan mun työpaikkani avaimia työnantajalle. Niin käsittämättömän outoa, että niin suuri lohko tästä vuodesta on kulunut kuuratessa sairaalan lattioita, pedatessa potilaiden vuoteita, kuskatessa ihmisiä sängyillä ja pyörätuoleilla osastolta toiselle, taiteillessa iltapalaleipiä ja poistaessa eritetahroja. Hassua, että kahdenkymmenen vuoden päästä just tää kesäduuni on luultavasti yksi niistä asioista, jotka ponnahtavat mieleen ensimmäisenä tästä vuodesta: vuonna 2014 kirjoitin ylioppilaaksi, muutin omaan kotiin ja vietin huikean kesän sairaalalla.

Mun työpisteeni on ollut ensiavussa ja oon tykännyt hurjasti siitä, miten tilanne siellä koko ajan elää – koskaan ei voi tietää, millaisia tapauksia sisään kävelee sotkemaan paikat oksennukseen tai levittelemään c-hepatiittiverta pitkin käytäviä. Niin paljon kivempaa kuin mitä ois ollut toistaa samat kuviot jollakin sisätautienosastolla päivästä toiseen. Kun viime kesä meni pikkuriikkisen kaupan kassalla katselemassa auvoisan ja maalaisen kaupunginosani juoppolalleja, oli ihan virkistävää, kun ei tarvinnutkaan nyt koko ajan olla toljottamassa samoja alkoholinhuuruisia naamoja päivästä toiseen tai hokemassa hymy irvessä ”laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?” Asiakaspalvelu on kuitenkin mun juttu. Se on aikas jees. Ne juoppolallit ei vaan ole (ja nekin valitettavasti tuli sinne ensiavun puolelle vainoamaan mua).

Samanaikaisesti tympeintä ja kivointa sairaalalla oli ihmiset. Työkavereista kaikki oli huikean mukavia ja eniten sydämessä kouraisee tietoisuus siitä, että niitä ihmisiä ei enää näekään tästä lähin viitenä päivänä viikossa. Iloisia, huumorintajuisia, suorasukaisia, höppänöitä työkavereita, ihan mahtavia jok’ikinen. Tympeitä taas oli osa lääkäreistä, jotka tuppasivat välillä katsomaan nenänvartta pitkin ja joista osa ei edes viitsinyt tervehtiä (ja hei c’mon! vaikka ollaankin Suomessa, missä kuljetaan silmät käytävän listoihin luotuna, ettei varmastikaan tarvitsisi tervehtiä ihmisiä, niin kyllä työpaikalla vois ees vähän sitä päätä nyökäyttää kanssatyöntekijöille!). Yhdenkin lääkärikaksikon ristin mielessäni Nirpaksi ja Norpaksi, kun aina näyttivät niin hapanta naamaa (ja sen jälkeen mulla oli aina hauskaa, kun näin niitä käytävillä). Sitten kuitenkin tosi yllättävätkin tahot oli über ystävällisiä: välinehuoltajat on tulleet juttelemaan ja kyselemään tulevaisuudensuunnitelmista, samaten varastotyöntekijät keskusvarastolla ja yksikin hoitaja, joka soitti potilaskuljetusta mun nimipäivänäni toivotti mulle hyvää nimipäivää, kuin herttaista!

On tossa hommassa tietty ollut huonotkin puolensa. Välillä ei vaan ole huvittanut, jaksanut, on ollut liian väsynyt herättyään klo 5.15 aamuvuoroon, joka alkaa klo 7.00. Emotionaalisesti on ollut rankkaa, kun on nähnyt niin paljon kärsimystä ympärillään, eikä ole voinut tehdä mitään auttaakseen. Potilaat on jutelleet näkymättömille kavereilleen, huudelleet kurkku suorana, vaellelleet käytävillä eivätkä ole suostuneet pysymään vuoteissaan. 


Silti tykkäsin. Ja paljon. Ja oli ihan hirveetä lähteä sieltä perjantaina. Ja haluisin takaisin jo huomiseksi. En välttämättä sen työnteon takia, vaan niitten ihmisten. Mutta silti. Voisinko mä vaan mennä? 

(Jos mä en menekään, niin menkää ihmeessä kaikki, jotka haaveilette lääkiksestä tai aiotte sairaanhoitajiksi tai ootte muuten vaan höpsöjä niin kun minä ja kiinnostuneet sairaalaympäristöstä! Ihan tajuttoman mielenkiintosta, avartavaa, helmee, siistiä työtä!)

2 kommenttia:

  1. Tosi mukava et viihdyit kesätyöpaikassas! (& voihan sitä myöhemminkin varmaan mennä tekeen jotain tuollasta työtä, vaikkei ihan oman alan olekaan, jos tosi paljon jää kaipaan ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, puhetta oli jo pomon kanssa, että jos ei oman alan töitä löydy ensi kesäksi, niin tuolta voisi löytyä paikka.. Tai voishan tuota tehdä sivutyönä journalismin ohellakin (ja kirjoittaa kolumneja lehtiin sairaalahuoltajan arjesta...?). :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥